JEESUKSEN VIISI VAPAUDEN KÄSKYÄ

JEESUKSEN VIISI KÄSKYÄ MUODOSTAVAT YHDEN KESKEISISTÄ KITEYTYKSISTÄ VUORISAARNAN SISÄLLÄ. NE OVAT TIIVIS OHJELMAKIMPPU, JOSSA ERI KÄSKYT TUKEVAT, TÄYDENTÄVÄT JA EDELLYTTÄVÄT TOISIAAN. KIRJAILIJA PEKKA ERVAST SANOO, ETTÄ KÄSKYT EIVÄT OLE TARKOITETUT YHTEISKUNNALLISEKSI TOIMINTAOHJELMAKSI, VAAN NE OVAT JEESUKSEN VIITOITTAMAYKSILÖLLINEN TIE JOKAISELLE, JOKA HALUAA VAKAVALLA MIELELLÄ LÄHTEÄ SEURAAMAAN TÄTÄ 2000 VUOTTA SITTEN ELÄNYTTÄ MESTARIA.

Feeniks lehti 1/96 kirjoittanut Mauri Lehtovirta

Käskyt elävät. Niistä ei voi muodostaa yhtä ainoata tulkintaa tai kanonisoitus dogmia. Niiden tulkinnat voivat tulla tosiksi vain siten, että me jokainen kohdallamme ajattelemme, tunnemme, tahdomme ja elämme ne omassa jokapäiväisessä elämässämme todeksi.

Entä miten vuorisarnan keskeinen sisältö liittyy vapauteen?

Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Kun me lähdemme kulkemaan ”tietä” ja etsimään ”totuutta ja elämää”, meidän tulee ottaa vakavastiJeesuksen toinen keskeinen lause: Totuus on tekevä teidät vapaiksi. Tämä lause on tieteellistä termistöä käyttääkseni työhypoteesi, jonka pohjalta totuudenetsijä lähtee käytännön elämässä testaamaan pitävätkö jeesuksen väitteet paikkansa – vapauttaako totuus.

Heti aluksi kannattaa miettiä sitä, mikä estää meitä olemasta vapaita ja mistä meidän tulisi vapautua. Kirjailija Pekka Ervast määrittelee kirjassaan -Tähtikoulut- ihmiskunnan kolme suurta ongelmaa, joista meidän tässä maapalloelämässämme on opittava vapautumaan. Nämä kolme ovat KÖYHYYS, TIETÄMÄTTÖMYYS JA SAIRAUS.

ÄLÄ MILLOINKAAN SUUTU (1. KÄSKY)

Ensimmäisessä käskyssä Matteuksen evankeliumin viidennessä luvussa Jeesus sanoo:

”Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: Älä tapa ja joka tappaa on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: Jokainen joka vihastuu veljeensä on ansainnut oikeuden tuomion ja jokainen joka sanoo veljelleen:`sinä tyhjänpäiväinen`on ansainnut suuren neuvoston tuomion ja jokainen, joka sanoo: `sinä hullu`on ansainnut helvetin tulen.”

Kirjailija Pekka Ervast on edelleen kiteyttänyt tätä käskyä muotoon: Älä milloinkaan suu

Kun me tarkkaan katselemme itseämme tilassa, jossa olemme joutuneet suuttumuksen valtaan, me hyvin pian alamme nähdä, että meidän suuttumisemme johtuu tietämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä. Me emme ikäänkuin näe tarpeeksi syvälle suuttumuksemme aiheuttaneita syitä, emmekä toisaalta myöskään näe kyllin pitkälle suuttumuksemme seurauksia.

Suomenruotsalainen runoilija Elmer Diktonius on sanonut, että, sitä, mitä ihminen vihaa hän ei koskaan kykene ymmärtämään, sillä ymmärtämistä säätelee aina rakkaus. Meille on tuttu sanonta, että viha on sokeaa.Tämä kansan suussa kiteytynyt viisaus tähdentää vihan ja tietämättömyyden kietoutumista toisiinsa. Kun ihminen antaa suuttumukselle vallan, hän ajaa itsensä putkeen, jossa on vain yksi toimintasuunta, reagoiminen vihalla javäkivallalla.

Tässä kohdassa me joudumme yleensä vastaamaan kysymykseen, jonka kirjanoppineet meille aina heittävät, kysymys liittyy kertomukseen, jossa Jeesus ajaa ”suuttuneena” rahanvaihtajat jakauppiaat temppelistä.

Kannattaa muistaa, että raamatun kertomus saattaa kertoa Jeesuksen toiminnasta vertauskuvallisesti. Muistamme, että meidän ruumiimme on pyhän hengen temppeli. Jos me päivätajuisina saamme kokea, että Kristus on meissä, on Kristus silloin tullut `temppeliin`ja silloin saavat siellä erilaiset epäpuhtaat ainekset kyytiä. Siinä tilanteessa me hyvin kirkkaassa valossa näemme, mikä ei kuulu temppeliin.

Kun Kristus tulee meidän temppeliimme, tulee sinne totuus, joka paitsi valaisee temppelin rakkauden valolla, on myös lahjomaton. Elämän itsekkäillä nautinnoilla ei ole asiaa totuuden temppeliin. Mielestäni on väärä tulkinta sanoa, että meidän korkeampi minämme, Kristus meissä, olisi vihastunut tai suuttunut meidän alemmille intohimoillemme (kauppiaille ja rahanvaihtajille). Vihan leimahdus ja totuuden kirkas leimahdus ovat kaksi eri asiaa.

Kirkon kirjanoppineet ovat kautta kristinuskon historian sekoittaneet nämä kaksi asiaa – totuuden ja vihan leimahduksen. Siksi meille raamatussa, etenkin vanhassa testamentissa vieläkin annetaan kuva Jumalasta, joka vihaa, on julma ja säälimätön.

Väkivalta on vihan ulkoinen ilmenemismuoto. Se on sokea kuin viha ja suuttumus joista se syntyy. Väkivalta on todellisen vallan perversio. Se perustuu fyysisen voiman eli väen käyttöön, sillä uhkaamiseen tai sillä pakottamiseen. Jos ihminen haluaa todellista valtaa, todellista auktoriteettia, täytyy hänen opetella suuttumattomuutta. Se on todellisen vallan saamisen edellytys. Kaikki valta, joka ei perustu rakkauteen, on väkivaltaa.

Valta on ihmiselle houkutus päästä hallitsemaan. Ihmisen perusluontoon kuuluu halu hallita asioita ja muita ihmisiä. Tämä pyrkimyshän on pohjimmiltaan hyvä ja heijastelee sitä jumalaista potentiaalia, joka kaikissa meissä on. Siksi me elämämme eri vaiheissa pyrimme asemiin, joissa meillä olisi valtaa ja saisimme hallita. Mutta tavan takaa vallanhimo kietoo meidät verkkoonsa ja ajaa meidät vaikeuksiin, koska emme osaa vielä hallita itseämme. Koska näin on, emme tietysti osaa hallita muitakaan. Tämä meidän kyvyttömyytemme näkyy sitten pakottamisena, uhkaamisena ja väkivaltana, joiden takana välkkyvät suuttumus ja viha siitä, että emme osaa, että pohjimmiltamme emme tiedä emmekä ymmärrä. Ja taas olemme tämän ihmiskunnan suuren ongelman, tietämättömyyden äärellä.

Kun alamme harjoitella suuttumattomuuden läksyä meidän tietoisuutemme syvenee ja kasvaa. Meidän silmämme avautuvat näkemään, ettei meidän tarvitse suuttua eikä tuntea vihaa, ei mistään syystä.

Me alamme nähdä suuttumisen syyt ja seuraukset. Alamme omaa vallankäyttöämme tarkkaillessamma nähdä siinä esiintyvät pakottavat ja väkivaltaiset elementit ja meille alkaa kirkastua, että vain rakkauden opetteleminen voi vapauttaa meidät ymmärtämään ja käyttämään todellista valtaa.

Alamme nähdä valtaongelman kiusauksena, joka helposti kietoo meidät verkkoonsa. Siksi Jeesus kehoittaa meitä suhtautumaan valtaan näin:

”Hän, joka haluaa olla ensimmäinen, olkoon muiden palvelija”. Kypsymättömään vallankäyttöön sisältyy myös korskeusmaisen ylpeyden kiusaus, jota Jeesus pyytää meitä välttämään kehottaessaan meitä rukoilemaan: päästä meidät pahasta.

Kun totuudenetsijä mietiskelee ja tarkkailee itseään ja sitä miksi hän vihastuu veljiinsä, miksi hän sallii itsensä suuttua (kaikki ihmiset ovat veljiä keskenään), hän huomaa myös sen, että suuttumiseen ei pidä suhtautua väkivaltaisesti. Psykologit varoittavat aivan oikein tukahduttamasta vihaa. Tähän liittyy myös Jeesuksen neljäs käsky:”Älkää tehkö pahalle vastarintaa”. Padottu viha aiheuttaa sekä psyykkistä että fyysistäkin sairastumista.

Ihminen tiedostamattaan helposti torjuu vihantunteensa, jolloin suuttumus, kostontunteet, katkeruus saattavat patoutua vuosiksikin... Voi vain kysyä, minkälaisia vuosia kestänyt padottu negatiivinen tunnevarasto voi aiheuttaa?

Kun opimme voittamaan suuttumuksemme, ei torjumalla sitä, vaan ymmärtämällä sen syvästi, alamme nähdä enemmän. Me vapaudumme kahlitsevasta sokeuttavasta suuttumuksesta, jonka voidaan olettaa olevan osasyynä meitä vaivaamiin sairauksiin.

Suuttumattomuudenopettelu on rakkauden opettelemista, joka vapauttaa meitä titämättömyydestä ja sairauksista. Tähän voidaan vielä lisätä kirjailija Pekka Ervastin okkultinen visio, jonka hän paljastaa meille kirjassaan Jeesuksen salakoulu. Hän sanoo: suuttumattomuuden opettelu avaa ihmisessä aistin, jonka avulla voi alkaa kuulla toisten ihmisten ajatuksia.

OLE AJATUKSISSAS PUHDAS (2. KÄSKY)

Jeesus käsittelee tässä vuorisaarnan toisessakäskyssä ihmisen suhdetta yhteen oman elämänsä voimakkaimmista viettialueista, nimittäin seksuaalisuuteen. Vuorisaarnan tämä kohta kuuluu vanhana raamatun käännöksenä:

”Te olette kuulleet sanotuksi: Älä tee huorin; Mutta minä sanon teille: jokainen joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan,”

Muistutan vielä ensimmäisessä Jeesuksen käskyssä sanottavan, että nämä Jeesuksen viisi käskyä on tarkoitettu Jeesuksen opetuslapsille, niille jotka seuraavat Jeesusta.

Sukupuolivietti liittyy ihmisellä sekä suvun jatkamiseen että eroottiseen ja seksuaaliseen mielihyvään. Se ilmenee eri ikäkausina eri vahvuisena. Seksuaalisen mielihyvän tavoittelu liittyy kuitenkin aina intohimoalueelle, jolle on ominaista toisaalta mielihyvän ja toisaalta tyydyttymättömyyden, turhautumisen ja kärsimyksen jatkuva vuorottelu. Toisaalta sukupuolienergia liittyy ihmiselämässä rakkauden kaikentasoisiin energioihin, uskoisin, että jopa korkeimpiin ja puhtaimpiin energioihin, joita voimme itsessämme kuvitella olevan.

Kun näin on, joutuu jokainen opetuslapsi kiinnittämään elämänsä eri vaiheissa erittäinkin suurta huomiota elämän tämän alueen kysymyksiin.

Jokainen meistä tietää, kuinka kehittynyt sukuvietti ja siihen liittyvät tunteet rakastumisista heittelevät ihmistä kuin rukkasta. Ihminen on tämän intohimonsa ajamana valmis joissakin tapauksissa pistämään jotakuinkin kaiken arvokkaana pitämänsä peliin saadaksensa himonsa tyydytetyksi.

Luulisin, ettei kukaan rehellisenä itseään pitävä ihminen voi pitää itseänsä vapaana, tai kuvitella tekevänsä vapaasta tahdostaan päätöksiä silloin kun intohimot häntä oikeen riepottelevat.

Opetuslapsi, joka haluaa kulkea elämässään kohti totuutta ja valoa, tulee keskittää huomionsa kaikissa seksuaalis-eroottisissa tunteissaan, intohimossaan tai rakastumisissaan- tapahtuvat ne sitten avioliitossa tai sen ulkopuolella- näiden tunteiden tarkkaan erittelyyn. Tämä on erottelukyvyn (vivekan) kehittämistä. Kriittisyys ajaa opetuslapsen kysymään: mikä minun tunteessani on totta, ohjaavatko minua vain minun omat alemmat himoni? Miten minun tulisi suhtautua tähän ihmiseen, tähän tunteeseen, millä tavalla minun tulisi häntä rakastaa?

Mutta myös eläminen on tärkeätä. Pelkkä analyyttinen pohdinta johtaa helposti megaanisiin valintoihin- kirjaviisautta soveltavaan puritanismiin. Paavali sanoo jossain kohdassa: parempi naida kuin palaa. Ihmisen ei tule pakottaa itseään. Oikea teko syntyy oikeasta ajatuksesta, ei pakottamisesta.

Kysymys on tällöin ajatusten puhdistamisesta, ajatusten keskittämisestä, ei niin, että ajatuksissamme torjuisimme rakkauden fyysisen osa-alueen mielestämme opetuslapselle sopimattomana – ei ole mitään sopimatonta-ei ole mitään sopimatonta sanan perinteisessä mielessä: ihminen on vapaa ajattelemaan ja tahtomaan.

Mutta jos hän tahtoo todellista vapautta, jossa ei kukaan tai mikään varsinkaan hänen omat alemmat tunteensa häntä riepottele eikä kahlehdi, silloin hän kiinnittää aina rakastaessaan ajatuksensa siihen, mikä hänen tunteessaan toista ihmistä kohtaan on kaikkein puhtainta, kaikkein arvokkainta, kaikkein kauneinta.

Näin tekee viisas ihminen, koska hän haluaa antaa rakkautensa kohteelle sen, mikä hänessä on parasta ja hän myös tietää, että yleensä aina sen jälkeen, kun ihmiset ovat kohdanneet toisensa rakkauden niillä osa-alueilla, joilla erotiikka ja seksi vallitsevat, sen jälkeen on aina se tunne, että olisin halunnut sanoa vielä enemmän.

Uskon, että rakkauden korkeatkin osa-alueet sisältävät fyysisiä elementtejä, mutta ne eivät ohjaa kommunikaatiota, eikä niihin tarvitse keskittyä, jos ja kun opimme kiinnittämään rakkauselämässämme huomiomme tunnemaailman puhtainpiin, kauneinpiin ja korkeimpiin ulottuvuuksiin, niihin, joita itsekin lopulta pidämme kaikkein tärkeimpinä, kaikkein pysyvimpinä ja kaikkein universaaleinpina.

Kun opetuslapsen erottelukyky kehittyy, hän huomaa, kuinka voimakkaita tunneaaltoja, suorastaan tunnevyöryjä hänen epäpuhtaat ajatuksensa hänessä synnyttävät. Silloin hän myös ymmärtää, että jos hän tavoittelee vapautta, hänen on osattava varjella tunteidensa puhtautta.

Kun opimme olemaan ajatuksissamme puhtaat, vapaudumme meitä kahlitsevista tunne-elämän intohimoista, jotka saattavat kehittyä aina sairaaloisuuteen saakka tai sellaisesta ilmiöstä kuin mustasukkaisuus. Vielä antaa kirjailija Pekka Ervast meille okkultisen viestin: Ihminen, joka oppii pitämään ajatuksensa puhtaina oppii näkemään toisten ihmisten tunteita eli näkemään ihmisten auroja.

ÄLÄ VANNO (3. KÄSKY)

”Olkoon teidän puheenne on, on ja ei, ei ja mitä siihen lisätään on pahasta”.

Jeesus ottaa rehellisyyden käskyssään esimerkiksi vannomisen. Vannoessaan ihminen juhlallisesti vakuuttaa puhuvansa totta. Vannominen käy tarpeettomaksi silloin, jos ihminen aina osaa puhua totta, jos hän sitoutuu totuuteen välittämättä niistä ulkoisista seurauksista joita toden puhuminen saa aikaan.

Joutuessaan vannomaan valan- otan tässä esimerkiksi vaikka sotilasvalan- ihminen luovuttaa päätösvallan omista tekemisistään muille; tässä tapauksessa armeijan johdolle. Todellinen opetuslapsi ei tietenkään voi toimia näin. Vastuu kuuluu olennaisena osana ihmisyyteen. Ihmiseksi kasvaminen on vastuulliseksi kasvamista. Vastuun luovuttaminen merkitsee inhimillisyyden menettämistä.

Tässä kohdin täytyy taas muistuttaa, että tämänkin käskyn Jeesus on tarkoittanut vain niille, jotka haluavat häntä seurata.

Jos ihminen ei puhu totta hän koettaa yleensä saavuttaa itselleen tai läheisilleen jotain etua, rahaa valtaa tai muuta sellaista tai sitten koettaa välttää omien väärien tekojensa tai vanhojen valheidensa seurauksia.

Pienet valheet, juoruilu, panettelu- kaikki nämä kielen paheet- kietovat meidät verkkoon, pieniin kahleisiin, joita uudet valheet vahvistavat. Jatkuva valehteleminen ajaa ihmisen lopulta nurkkaan ja ahdistukseen. Jeesuksen sanat: ”Totuus on tekevä teidät vapaiksi” on tämän käskyn kohdalla kaikkein konkreettisimmillaan.

Toden puhuminen tuhoaa valheen verkkoa, katkoo kahleita, jotka usein ovat myös pelon kahleita:”kun silloin sanoin noin, en nytkään voi olla rehellinen, muuten paljastuu, että olen valehdellut”. Valheen verkossa oleminen on jatkuvassa paljastumisen pelossa elämistä.

Oikea ajatus, oikea puhe, oikea teko – sanoo Buddha. Ajatusten puhdistaminen liittyy myös toden puhumisen käskyyn. Oikea ajatus johtaa oikeaan puhumiseen ja oikeaan tekoon.

Kirjassaan Mestarien jalkojen juuressa Krishnamurti sanoo: ”On hyvä puhua vähän, mutta vielä parempi on olla kokonaan vaiti. Ellet ole aivan varma, että se, mitä tahdot sanoa on totta, ystävällistä ja auttavaista. Ennenkuin puhut, ajattele tarkoin, onko siinä, mitä aiot sanoa, nuo kolme ominaisuutta; ellei ole, älä sano sitä”.

Kaikki tämä mikä liittyy puheeseen, liittyy myös kuuntelemiseen. Meidän ei myöskään tarvitse kuunnella valheita juoruja ja panettelua, pahan puhumista toisista ihmisistä. Me voimme katkaista ketjun, puhdistaa ilmapiiriä.

Kun ihminen lakkaa valehtelemasta itselleen ja muille ja alkaa puhua totta, on se aina suurta uskallusta vaativa hyppy. Se merkitsee silloin vapautumista itsekkyydestä oman edun tavoittelemisesta valheen avulla ja alistumista karmaan. Ihminen ottaa vastaan tekojensa seuraukset, eikä välttele niitä, mikä taas liittyy pahan vastustamattomuuden käskyyn.

Jos ihminen päättää alkaa puhua totta, hän ei vielä välttämättä tiedä totuutta, mutta hän kulkee sitä kohti. Toden puhuminen on kehityksen edellytys. Tiedämme, että ympäristö suhtautuu hyvin erilailla toden puhujaan kuin valehtelijaan.

Paljon käytetty esimerkki tässä suhteessa on Mahatma Gandhi, joka täydellisesti hämäsi poliitikkoja ja muita juonittelijoita sillä, että hän puhui totta. Gandhi istui elämässään useita kertoja vankilassa ja hänestä kerrotaan, että hän ei koskaan ollut tuntenut itseään niin vapaaksi kuin siellä. Gandhi lienee paras esimerkki tällä vuosisadalla eläneistä ihmisistä, kun tarkastellaan vuorisaarnan käskyjen toteuttamista ja vapauden proplematiikkaa.

Ja lopulta kirjailija Pekka Ervast sanoo:

”Kun nimittäin kysymme, mitä uutta aistia Jeesus tahtoo meissä herättää tämän käskyn avulla, millä uudella tavalla me tulemme itsetietoisiksi taivasten valtakunnassa, kun opimme hallitsemaan ajatustamme ja puhettamme, silloin saamme vastaukseksi:

Te opitte näkemään toisia ihmisiä sellaisena kuin he ovat; teissä aukenee uusi aisti, joka ilmoittaa teille, mitä kykyjä ja taipumuksia ja ominaisuuksia toisissa ihmisissä on”.

ÄLÄ OLE PAHAA VASTAAN (4. KÄSKY)

Monet suuret kristilliset ajattelijat uudella ajalla ovat pitäneet tätä Jeesuksen neljättä käskyä kristinuskon kulmakivenä. Jeesus sanoo siinä:

”Te olette kuulleet sanotuksi: `silmä silmästä ja hammas hampaasta. Mutta minä sanon teille, älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin. Ja jos joku haluaa sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin. Ja jos joku pakottaa sinut yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille joka sinulta anoo äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää”.

Pahan vastustamattomuuden käsky on yleisesti ottaen ihmiselle kaikkein vaikein ymmärtää. Tuntuuhan luonnolliselta, että jos kerran hyvää kohti ollaan pyrkimässä, niin pahaa vastaan täytyy tapella.

Käsky on paradoksaalinen ja yrittäessään sitä noudattaa, näyttää ihminen ulkonaisesti ottaen joutuvan hyvinkin suuriin vaikeuksiin. Käskyn paradoksaalinen logiikka rakentuu ennen muuta sille, että pahaa ei voi voittaa pahalla, koska paha ja sen kimppuun käyvä toinen paha ovat rintaman samalla puolella. Toisaalta pahan kimppuun ei voi käydä hyvälläkään, koska hyvä ei koskaan käy kimppuun. Hyvä toimii toisin.

Hyvän keinoin toimiminen turvaa logiikkaan, joka selvästikään ei ole tämän maailman järjestyksen mukaista. Hyvä tulee luo, tekee tuttavuutta, hymyilee, auttaa, asettuu pahan rinnalle tasavertaisena, ei ylpeänä, nöyrtyy, alistuu, kääntää toisenkin posken, ymmärtää, säälii ja rakastaa.

Hyvän toimintameganismien opettelu vaatii tämän arkipäiväisen kilpailuun, juonitteluun, petkuttamiseen ja vahvemman voimaan perustuvan logiikan nurinkääntämistä. Ja jos tämän uuden logiikan vielä ymmärtääkin, sen vieminen käytäntöön on hyvin uhkarohkeaa.

Jos ihminen kaikesta huolimatta haluaa uskoa hyvän ja rakkauden voimaan, joutuu hän useimmiten ensimmäiseksi tekemisiin yhteiskunnassa vallalla olevien autoritaaristen rakenteiden kanssa. Hän ei halua tapellen tai tappaen puolustaa oikeuksiaan, josta seuraa pelkurin maine nakkikioskilla, kun mieluummin ottaa turpiinsa kuin lyö ventovierasta tai isänmaan petturin maine, kun ei halua kouluttautua tappajaksi armeijaan, jonka käskyvaltasuhteisiin itsellä hierarkian alimpana nappulana ei ole mitään sanomista.

Suostumattomuus väkivaltaiseen maailmanjärjestykseen on vasta yksi pahan vastustamattomuuden esiasteista, mutta sitä kautta opiskelevat monet meidän aikamme ihmiset tätä asiaa. Kun pahan ongelmaa tutkitaan pidemmälle, joudutaan tarkemmin erittelemään mikä kaikki on pahaa ja mikä ei. Mitä on se paha, jota ei saa vastustaa, vaan joka tulee voittaa.

Kun totuuden etsijä tutkii teosofiaa, hän alkaa ymmärtää, että pahaa kyllä on, mutta se on enemmänkin meidän sisällämme kuin meidän ulkopuolellamme. Ihmisen alemmat himot ja halut ovat sitä pahaa, joka pitää meidät loitolla totuudesta.

Vapautuminen tästä pahasta on sisäistä puhdistautumista, jossa ihminen puhdistaa ajatuksiansa ja omaa alempaa himomaailmaansa asettumatta vastarintaan itsessään näkyvää sisäistä pahaa vastaan. Keino, jota tässä työssä käytetään on eräänlaista valohoitoa: ihminen keskittää ajatuksensa siihen valoon, siihen hyvään, mikä hänessä sisäisesti on. Alemmat himot kuihtuvat vähitellen, kun ne lakkaavat saamasta ravitsevaa energiaa; kun ihminen lakkaa suuntaamasta niihin huomiotaan.

Niin sanottua pahaa on myös se ulkonainen kärsimys, julmuudet, kauheudet ja monenlaiset sairaudet, joita ihminen näkee ympärillään ja jotka häntä itseäänkin kohtaavat. Mutta kun totuuden etsijä tulee tietoiseksi jälleensyntymisestä ja syyn ja seurauksen laista, alkaa hän vähitellen oivaltaa, että tämä kaikki on ansaittua, se on vanhan velan maksua, se on tarkoitettu meille opetukseksi.

Siteeraan vielä Pekka Ervastin tekstiä kirjasta Jeesuksen Salakoulu:”Me ymmärrämme, että se mikä meitä kohtaa ja jota tahtoisimme kutsua pahaksi, on hyvää, sillä se on seurausta meidän omasta entisestä erehdyksestämme, ja nyt kun se seurauksena palaa luoksemme, me pääsemme siitä pahasta, jonka ennen teimme. Tämä seuraus ei ole paha, pahaa oli se mitä teimme, missä erehdyimme. Seuraus ei ole pahasta, sillä seuraus vapauttaa meidät omasta teostamme, opettaa meitä, valaisee meitä. Jos olemme velassa toiselle ihmiselle, se velka meitä painaa, kunnes olemme sen maksaneet. Tyhmiähän silloin olemme, jos velan maksaminen tuntuu meistä vastenmieliseltä, tyhmiä ja kiittämättömiä. Mieluista on terveelle ja luonnolliselle ihmiselle suorittaa maksettavansa ja siten vapautua velastaan”.

Tälle Ervastin ajatukselle perustuu kristinuskossa se uskomattoman tuntuinen suhtautuminen, että ihminen on kiitollinen häntä kohdanneista kärsimyksistä. Mutta Pekka Ervast puhuu myös toisesta tiestä, joka on tärkeä nyt, kun on puhe Jeesuksen käskyistä ja niiden vapauttavasta vaikutuksesta. Ervast sanoo, että niin paljon kuin olemme kärsimystä aiheuttaneet, niin paljon on meidän rakkautta tähän maailmaan tuotava. Tämä on omasta pahasta karmasta vapautumisemme toinen tie, joka ei enää ole kärsimistä, vaan lähimmäisen rakkauden ja rakastavan palvelemisen tie.

Lopuksi kertoo Pekka Ervast meille merkillisessä kirjassaan jeesuksen salakoulu, että pahan vastustamattomuuden tie johtaa meidät lopulta siihen tilaan, jossa meillä herää jälleensyntymismuisti.

RAKASTA KAIKKIA ELÄVIÄ OLENTOJA (5. KÄSKY)

Jeesus sanoo vuorisaarnassaan näin:

” Te olette kuulleet sanotuksi: rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte isänne lapsia, joka on taivaissa, sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille on siitä tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?

Olkaa siis täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on”.

Rakkauden käsky on Jeesuksen viidestä käskystä kaikkein kauaskantoisin, kaikkein lopullisin. Jos elämän tarkoituksen voi ilmaista tiiviinä lauseena, se voisi olla tämä käsky. Luulen, että hyvin monet ihmiset voivat yhtyä siihen väitteeseen, että me synnymme kerta toisensa jälkeen tänne maailmaan oppiaksemme rakastamaan toisiamme.

Elämässä toisensa jälkeen me ensin olemme aina ikäänkuin lapsia, joille täytyy antaa rakkautta. Ja lopuksi, jotka osaavat myös antaa rakkautta ensin lähimmilleen, lopulta yhä laajenevalle ihmisjoukolle, kansakunnalle, koko ihmiskunnalle.

Rakkauden käsky perustuu veljeyden periaatteelle, joka on meidän ensimmäinen prinsiippimme. Tätä periaatetta täydentävät sellaiset käsitteet kuin tasa-arvo, solidaarisuus, oikeudenmukaisuus jne.

Kaikki nämä suuret yhteiskunnalliset ja koko ihmiskunnan ykseyden ihanteet voivat toteutua, jos me opimme vuorisaarnan viidennen käskyn.

Tämä käsky avaa jo pelkästään ajattelun ja mielen tasolla valtavat, voisi sanoa paratiisimaiset visiot meidän eteemme. Me voimme ne järjellämme käsittää, mutta se ei vielä riitä. Maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka järjellään ymmärtävät, mihin rakkauden käsky voisi meidät johtaa, mutta samat ihmiset huokaavat pettyneinä:”Ei niin kuitenkaan tapahdu, ei yksi ihminen mitään voi. Ei ihmisistä koskaan tule veljiä keskenään. Ihminen on kuitenkin lopulta niin itsekäs ja voimaton. Onhan se kaunista, mutta....

Silti maailmassa on totuudenetsijöitä, jotka haluavat itse henkilökohtaisesti ottaa selvää. He haluavat nähdä puhuiko Jeesus totta. Onko rakkauden käskyssä tie totuus ja elämä? Tekeekö totuus meidät vapaiksi? Löytääkö etsivä, avataanko kolkuttavalle?

Paavalin korintolaiskirjeen rakkauden määritelmät kaivetaan esiin ja ne testataan ulkona kadulla, turuilla ja toreilla ihmisten välisissä suhteissa silmästä silmään.

Kun totuudenetsijä onnistuu muuttamaan teorian käytännöksi, hän saa henkilökohtaisesti kokea mitä on veljeys ja rakkaus kosmisena tajuntana. Henkilökohtaisesti hän kokee mitä on olla todella vapaa. Hän käsittää ensimmäisen kerran, mitä runoilija todella tarkoittaa sanoessaan:” Ken kerran itsensä unohtaa hän unten onnen saapi”.

Jouko Ikonen sanoo kauniisti pienessä kirjasessaan 12 avainta ”Rakasta koko luomakuntaa, jossa sinulla on vain opettajia ei vihamiehiä”.

Jeesuksen viisi käskyä ja varsinkin tämä viides, joka tuntuu sisällyttävän itseensä kaikki muut neljä, ovat mielenkiintoisella tavalla avaimia vapauden valtakuntaan.

Kuten edellä totesin oikeanlainen pahan olemuksen ymmärtäminen kasvattaa meidän tietoisuuttamme ja vapauttaa meitä näin tietämättömyydestä. Kun meidän suhteemme omassa itsessämme olevaan pahaan alkaa kirkastua, me näemme, ettei meidän välttämättä tarvitse kärsiä kaikkea karmaamme. Me voimme myös rakastamalla ja palvelemalla sovittaa karmaamme pois. Mikä valtava ahdistuksen taakka ja pelko meistä poistuu jos me oivallamme, että saamme rakastaa itseämme ja muita ihmisiä terveiksi. Eikö tämä ole vapautta?

Lopuksi sanoo Pekka Ervast kirjassaan Jeesuksen salakoulu, että ”Hyvillä töillä ja rakkaudella on näet merkillinen sielullinen vaikutus ja seuraus: Jumalan, Taivaallisen isän näkeminen, sen suuren rakkauselämän näkeminen, joka on kaiken takana”