MITEN TULIN SELVÄNÄKÖISEKSI

 
 
MITEN TULIN SELVÄNÄKÖISEKSI
 
tämä alku on kirjoitettu joskus kesän alussa, sen jälkeen on tapahtunut paljon lisää, ja sen kerron tuolla lopussa päivämäärän kanssa.
 
 
tässä kerron lyhyesti mikä tää sivusto on ja miksi tän oon tehnyt ja teen,,,
 
niinkuin sivuston nimikin sanoo "henkimaailman ihmeellisyys" jonka laitoin,, kertoo yleisesti henkimaailman asioista mutta syy miksi aloin tähän ,, on selvänäköisyyteni,,,
 
olen aina ollut selvänäköinen ja varsinkin selvätuntoinen jo lapsesta asti,, vaikken sitä tajunnutkaan sillon,, vasta nyt myöhemmällä iällä kun sain vihdoin aikaa miettiä näitä,, johtuen valtavasta karman maksustani tässä elämässä,, tajusin että oon aina esim. tiennyt mitä muut aattelee,,tai millanen mielentila niillä on, huolimatta siitä mitä ne millonkin on tai esittäävät,,,tajusin jo varhain aikuisena että jotain on puhkeamassa minusta sisäisesti, mutta sille ei ole vielä tilaa tulla,,, ja muistan jo lapsena, jonka siis myöhemmin vasta tajusin, että luulin tosiaankin että muut tuntee ja tietää samoin kun minäkin,, että se kaikki on normaalia vaan,,, enkä kiinnittänytkään niihin huomioitani ennenkuin nyt vasta, kun olen päässyt analysoimaan elämääni kunnolla,, vapauduttuani ns. pahasta karmasta mikä on kestänyt näihin päiviin asti,,,
 
tän pahan karman rinnalle sain lohdutukseseni ja avukseni 90-luvun alussa henkisen ryhmän, johon liityin sillon,,, ja johon kuulun edelleenkin,,, siellä olo ja oppiminen on pelastanut mut, ja pitänyt mut hengissä ja oon turvallisesti saanut oppia paljon asioita henkimaailmasta,,, sanon ihan oikeen turvallisesti, koska minun onnekseni sain ja saan olla vanhempien, viisaiden veljieni ohjauksessa ja opetuksessa kaikki nämä vuodet,,,, opin että asioiden edelle ei pidä mennä, ja asiat etenee omaa tahtiaan,, mitään ihme poppakonsteja ei pidä käyttää henkiseen edistymiseensä,, vaan odottaa kun ne tulee itekseen ja tyytyä siihen että ne ei välttämättä edes tässä elämässä tulekaan,,,, siihen oon ja olen viisaitten seurassa onnekseni saanut oppia,,,ainoa mitä on voinut, on ollut puhdistaa omaa itseään,, ajatuksiaan,, asenteitaan,, miten kohtelee muita,, ja löytää oma Mestari, jota on alkanut seuraamaan,, sen oppeja ja sitä moraalista vastuuta mitä siitä seuraa,,,
 
nyt sitten kerron miten selvänäköisyyteni puhkesi täyteen ilmennykseensä ja mitä sain sen mukana,,,, sain oman Oppaani ja oman Mestarini,, joiden molempien kanssa olen joka päivä vuorovaikutuksessa monta kertaa päivässä...
 
noin melki 2 vuotta sitten istuin tässä koneeni edessä ja olin facebookissa jutuissa erään selvänäkijän kanssa,,, hän on ystäväni,, eikä siis ollut kyse mistään asiakassuhteesta vaan juteltiin niitä näitä, myös henkimaailman asioita,,,ei kuitenkaan enkeleistä sanaakaan, kun en oikeen niihin uskonut et ottaisvat ihmisiin yhteyksiä,  no kuitenkin ,,, tuli juttua suojauksesta ja itsensä puhdistamisesta ja maadoittamisesta,,, no se neuvo maadoittamisen miten se tehdään yksinkertasesti ja nopeesti,,,, no kokeilin sitä sitten siinä samantien ja laitoin samantien myös silmäni kiinni,,, ja kun sen olin tehnyt,, niin silmiini ilmestyikin yhtäkkiä ihan valtava keltainen enkeli jolla oli tosi isot siivet,,,olin aivan ällikällä lyöty ja niin hämmästynyt ja pelästyin sitä niin paljon, että avasin äkkiä silmäni ihan automaattisesti,,, muistan vieläkin ihan tarkkaan mitä näin,,,,,
enkeleihin en ollut aikaisemmin ollut ollut mitenkään kiinnostunut,, ne enkelijutut mitä olin lukenut,, yhden kirjankin enkelikokemuksista,, niin eivät olleet saaneet minua mitenkään vakuuttuneeksi asiasta tai että yleensä niitten kanssa voi olla läheisissä yhteyksissä,,, tosin muistan lapsena kun huoneeni nurkassa näin kerran , ehkä useammankin kerran,,, ison kauniin sinisen naispuoleisen enkelin leijumassa hiljaa ja katselemassa,,,,
 
no pelästyksestä hiukan toivuttuani, sain sanotuksi ystävälleni mitä olin just nähnyt,, kuinka joku iso keltanen enkeli ilmestyi mulle ,, no tää ystävä ei mitenkään ihmetellyt sitä, vaan sano vaan että niin ne vaan ilmestyy miten kellekin,, se oli sen mielestä ihan normaalia,,, mutta mulle se ei ollut ollenkaan normaalia,, olin järkyttynyt suoraan sanoen,,,, no sitten aloin ettiin netistä keltasta isoo enkeliä,, että kuka ihme se sitten oli,,, löysinkin lopulta juuri sopivan,,,, Arkkienkeli Jofielin,,,, oliko siis itse Arkkienkeli mulle ilmestynyt ja ihan keskellä kirkasta päivää ja täysissä tajuissani,,, no se selvisikin sitten pian,, jo samana iltana,,,,,istuin tähän,, suljin silmäni ja aloin kutsua sitä enkeliä,, kutsuin vielä niin, että sanoin, että juuri sinä enkelini joka ilmestyit mulle päivällä,, voitko ilmestyä ja kertoa miksi mulle ilmestyit,,,ja niin se ilmestyi ja sain siihen yhteyden,,, ja siitä alkoi meidän jokapäiväinen yhteydenottomme monta kertaa päivässä,,,niistä kerron sitten tuolla blogeissani enemmän,,,
 
mutta sitten tämä ystäväni pyysi mut mukaansa ryhmään, missä se opettaa kanavointia, jolla pääsee yhteyteen henkimaailman kanssa,, keinon miten sinne mennään siis helposti,,,, menin ryhmään, ja aluksi se tuntu ihan utopistiselta,,, en millään osannut sinne päästä,, en lähellekään,, en osannut ees keskittyä ja siin häiritsi hirveesti mua aluksi juuri musiikki, jota kuunneltiin yhdessä sen harjoituksen aikana,,, aattelinkin alkuaikoina että tää on ihan mahdotonta mun oppia,,, me kuunneltiin siis ihan mitä vaan musiikkia,, ei mitään meditaatiomusaa alkuunkaan,,, esim.. nightwishiä usein,, ja kaikkee tommosta just,,, se soti kyl mun ajatuksia vastaan,, mutten vielä sillon tajunnut mikä hyöty siitä mulle vielä koittikaan,,,kuukausia kulu, ja harjoteltiin kerran kertaa viikossa,,, otin siihen sitten ite alkuun rukouksen mukaan,,, se ei kuulunut siihen harjotukseen, vaan itekseni sen aloin ottaan mukaan ennenkuin alkoi itse harjoitus,,,eli aluksi rukoilin Kristuksen mukaantuloo tähän harjoitukseeni, ja sanoin että tapahtukoon Sinun tahtosi, että onnistunko vai en,, kaikki on Sinun käsissäsi,,,ja samaan aikaan kun otin Kristuksen siihen, otin myös Arkkienkeli Jofielin kanssa mukaan,,,,, ja niin vaan pikkuhiljaa aloin päästä eteenpäin ja vihdoin pääsin sinne tilaan, ja siellä mua odottikin tämä enkelini,,, siis kun vihdoin onnistuin pääseen siihen tilaan, niin Arkkienkeli Jofiel oli odottamassa siellä mua,,,, voi olis paljon kerrottavaa, mutta kuvailen nyt jotenkin sitä paikkaa,,,
 
sinne mennään portista sisään,, on siis ensin portti,, ja siellä on sitten eri paikkoja mihin voi mennä,, mulle sitten lopulta, käytyäni niissä monissa, ni yks paikka johon menen, ja jossa Jofiel mua odottaa,,, siin on myös portti mistä mennään sisään,, ja se on aina puoliksi auki kun lähestyn sitä,,, se ei ole iso tila, ja ihanku siin olis seinät, mutta niitä seiniä ei vaan näy,,,sit siinä keskellä on kullasta tehty voimapaikka,,, siihen voin mennä itse tai viedä jonkun henkilön,, ja oon vienytkin,,jolloin henkilö saa universaalia energiaa,, ja jos haluun tietää jotain tarkkaan, meen itse siihen,, tai siis menin aluksi,,, nykyäänhän mun ei tarvi oikeestaan mennä enää edes sinne paikkaan,,, nykyään mulla jo niin suora yhteys, että vaikka kesken tiskauksen tai muun touhun saan yhtäkkiä näyn tai mulle kerrotaan jotain, mutta käyn siellä silti päivittäin kuitenkin,,, saatan vaan olla siellä,, yleensä olen 1-2 tuntii kerrallaan,, jos oon vähemmän niin sillon mut on joku keskeyttänyt,,, pidän tosi tärkeenä käydä siellä joka päivä, vähintään kerran,, useimmiten 2-3 kertaa päivässä,, ja sit jos jostain syystä mieleni tulee levottomaksi esim. olen kuullut huonoja uutisia tai joku asia häiritsee mua, niin Jofielilla on ihmeellinen kyky saada mut samantien täysin levolliseen tilaan,, se on ihan uskomatonta sen kyky tehdö se mulle,,,lähtee välittömästi kun meen sen luo kaikki epäilys ja levottomuus ja se on pysyvää sen jälkeen,,,
 
näin alussa siis aloin käydä siellä ja aloin tehdä kysymyksiä ja aloin myöskin saada vastauksia,,, tai ilman kysymyksiäkin minulle alettiin näyttään asioita,, ja aloin kuulemaan mitä mulle kerrottiin,,, nää näyt oli hyvin yksinkertasii ja pelkistettyjä ja ajallisesti hyvin lyhyitä,, mutta sisälsi mielettömästi tietoo silti,,, en osaa selittää sitä paremmin, mut esimerkin voimalla voin ehkä selittää,, eli alle sekunnissa voi tulla kokonainen iso tiedosto esiin kuten netissäkin,, näin se siis toimii,,,siellä ei ole aikaa,, me tunnetaan vaan aikana joku ns. kesto,,,
 
miten sitten Kristus Mestarini liittyy tähän muuta kuin alussa rukouksessa,,, no jatkettuani rukouksiani niin vaan sitten yks kerta sainkin sen aikana näyn,,sitten mikä oli tosi järkyttävää ja mitä en olis osanu ikinä odottaa, niin sitten kerran vaan niin Kristus sanoi mulle ekaa kertaa jotain,,, luulin ensin et kuulin harhoja,, eihän nyt Kristus kellekään mitään puhu paitsi profeetoilleen,,, ei nyt mulle ainaka,,,mutta niin se vaan oli,,, ja niin joka kerta, kun ensin menen aina Kristuksen tykö niin Hän on näyttänyt mulle paljon asioita,, kertonut niitä ja myös neuvonut ja opastanut,,, vielä nytkin se tuntuu niin ihmeelliseltä että saan viestejä myös Häneltä,,,, joka päivä saan jotain,,, eli alussa tuntui jo ihan ällistyttävältä että Arkkienkeli tulee elämääni ja nyt vielä elävä Mestarikin,,,en olis ikinä uskonu tätä, jos tää ois mulle joskus aiemmin kerrottu, että ne on mun kans vielä yhteyksissä, en olis uskonut sitä,,,ikinä todeksi,,,, no tässä hiljattain osu sitten yks artikkeli kohdalleni missä eräs tunnettu suomalainen henkisentyöntekijä kertoo, että nyt tänä päivänä on mahdollista ja toteutuukin jo, että Mestarit ovat yhteyksissä ihmisiin,,,se todella on totta,, jos en ois ite kokenut, ni en vieläkään uskois vaan nytpä uskon,,, eli minulla on nyt Henkiopas Arkkienkeli Jofiel ja Mestarina Itse Kristus,,,kyllä tää tekee minut tosi nöyräksi,,,,
 
no siitä musiikista nyt sitten,,, kun menen sinne kuuntelen aina musiikkia,, ja voin kuunnella siis ihan mitä vaan musiikkia,, rokkii, bluesii,, hevii,, jne ja tietysti myös rauhallisempaakin, ja mun suosikit onkin Vyanahin mantrat- musiikki,,, ja myös panhuilumusa mun suosikkeja,,, eli siitä ahkerasta harjoittelusta olikin mieletön hyöty mulle,,,, voin kuunnella mitä musaa milloinkin haluun kun alan kanavoimaan,,, mikään ei häiritse mua,,, ja sekin viä, et kuuntelen aina musaa kovalla ja kuulokkeilla,,, oon lapsesta asti ollut musiikin kanssa tekemisissä, isäni oli muusikko ja perheessämme musiikilla oli keskeinen asema,,,itse harrastin laulua jo ennenkun menin kouluun,,,jo taustani antaa edellytykset tähän, että musiikki ei mua häiritse, päinvastoin jos sitä ei olis, ni johan oliskin outoo,, elämässäni muutenkin päivittäin kuuntelen musiikkia kokoajan,,, eräs kuuluisa tietäjä Pekka Ervast on sanonutkin, että musiikki onkin taiteen korkein laji,, ja oon todellakin samaa mieltä,,,
 
lopuksi sanon, etten suinkaan katsele ihmisiä selvänäköisesti niiltä salaa,, jos katon niin oon saanut siihen luvan, ilman henkilön lupaa en katso, enkä mene edes kysyyn siit henkilöstä mitään,, se on sitten eri asia jos mulle yhtäkkiä näytetään jostain henkilöstä jotain,, ja niin on käynytkin,,,en tarvii näkyihini mitään ylimääräsii elementtejä, kuten tarotkortteja tai kristallipalloja ja en erityisii olosuhteitakaan,,, mulle näytetään ihan missä vaan ja mis tilantees hyvänsä,,,enkä ole mikään ennustaja enkä edes rupeis siihen,,,en aio ylittää valtuuksiani,,, jos jonain päivänä mua kehoitetaan alkaan ottaan asiakkaita vastaan ja auttamaan heitä, niin sillon aloitan,,, muuten en,,olen saanut suuren Lahjan ja Siunauksen,,, enkä ala todellakaan leikkiin asialla,,,, mulle on kyllä näytetty jo sekin, että mulla on vastaanottokin vielä, ja jopa minkä näköinen olen, ja missä se on,,,joten sitä ennen en aio ylittää valtuuksiani,,,, se on eri asia sitten jos joku tulee pyytään multa apua ongelmiinsa, niin toki sillon autan ehdottomasti,,,mutta hänethän on silloin lähetettykin mun luokseni,,,, tiedän määrätyistä merkeistä jo koska se aika on lähestymässä jos ja kun minun on aika aloittaa työni muiden hyväksi,,,
 
tähän sivustoon laitan tietoa, luentoja ja artikkeleita erilaisista henkisistä asioista ja totuuksista,,, myös kuvia, musiikkia, ja kirjotan blogiani,,,, aina voitte  kommentoida ja tai laittaa viestejä vieraskirjaani,, kaikki luen ja vastaan myöskin niihin,,, laittakaa sähköpostinne että voin vastata teille,,,
 
tässäpä oli nyt tarinani,,, toivottavasti saitte selvää ettei ollut liian sekava ja kysyähän aina voitte jos joku epäselvää,, autan kyllä muutenkin jos haluutte,,, puhelinnumeroo ei vielä ole mutta kerron kyllä sen sitten kun sen aika on,,ja anteeksi kirjoitustyylini,, haluan kirjoittaa kuten puhunkin ja isoja kirjaimia käytän harkitusti,,,,
 
13.9.14 klo 2227
 
nyt sitten kesällä alkoi tapahtua,, tosin koko viime talvi ja kevät oli myös aika menoa tän selvänäön ja-kuulon kanssa,, ne voimistu kokoajan sinä aikana, aina vaan tarkemmaks ja useimmaks näyiksi ja kuulemisekseni,,,
 
sitten 27.7 sunnuntaina mulle ilmestyi siis ihan tässä päivätajunnassa joku mies jolla oli semmonen valkonen ihmeellinen päähine päässä, ei mikään turbaani vaan ihanku semmoset luppakorvat kuin koirilla roikkui sen päähineen sivuissa,,, en yhtään tiennyt kuka se maho olla mutta näin sen tosi selvästi,,, en ehtinyt edes kysyyn siltä mitään kun se antoi mulle näyn:: amerikka oli valtavana valomerenä, oikeen valoisa ja kirkas ja samantien se näytti suomen joka oli todellakin oikeen tumman harmaa, hiljanen ja liikkumaton,, tässä se näky,, no aloin katsella sitten ympärille siinä näyssä,, eurooppa oli myös harmaa muttei noin harmaa ku suomi,, norja ja ruotsi oli ihan normaaleja ja suomenja venäjän rajalla oli hiukan harmaa mutta ite venäjä oli nomaali,,, no sitten sanoin sille et miks mulle tuut noia näyttään et mitäs tekemistä mulla on niitten kanssa,,, no se vastas heti et minusta tulee auttaja,, netissä toimin pääasiassa,,, no siihen sitten sanoin et enhän mä missään sosiaalisissa medioissa ole mitenkään erityisesti, ni vastas, et oothan sä facebookissa, twitterissä, ircissä esimerkiksi ja kotisivut laitat ja blogeja alat kirjotaan,, en oo semmosii enne kirjotellu ees, nää mis olen ni pitää laittaa jullkisiksi , sit sanoin etten osaa ees englantia ni se siihen et kyllä kääntäjii löytyy,,,, mullahan face on esim. salattu, vain kaverit ja kaverien kaverit löytää mut,,
 
sit meijän keskustelu loppu siihen ja aloin ettiin sitä netistä,, ajattelin et joku korkee henkilö sekin on, täytyy olla ja menin katsoon Ylösnousseita Mestareita ja sieltähän se löyty heti ja niin samannäkösenä ku näinkin,,, eli on Serapis Bey,,, laitan tähän textin mitä siitä sanotaan,, löysin paljonki siit juttuja mut ne oli englannin kielisii, vain tämä oli suomeksi:: 
 
Serapis on hyvin lempeä ylösnoussut mestari, joka keskittyy aktiivisesti sotien välttämiseen ja maailmanrauhan luomiseen sekä auttaa meitä ihmisiä kulkemaan kohti omaa Ylösnousemustamme henkisen valaistumisen myötä. 
Hän myös valvoo DNA-muutoksia, joita Valotyöntekijöissä on tapahduttava, jotta nämä voivat paremmin toimia Kristus,tietoisuuden tuomiseksi Maaplaneetalle.
 
Hän auttaa meitä selviämään ennustetuista tulevista muutoksista ja jos tarvitset apua manifestoimisen, rahan tai yrityksesi toiminnan kanssa, kutsu Serapis Bey ja Kolmas Säde auttamaan
 
Hän kannustaa meitä pitämään erittäin hyvää huolta kehostamme ja antaa meille kuntoilua ja ravitsemusta koskevia ohjeita alkaessamme työskennellä hänen kanssaan. Häneltä saa myös apua addiktioista pääsemiseen.
 
Serapis Bey oli Atlantiksella Ylipappina Valkoisen Liekin ylläpitäjä ja toi tämän Liekin Egyptiin, missä hän oli tuonelan jumala Ekhnaton, joka vastasi ylösnousemuksesta Luxorissa.
 
Hänen henkinen ashraminsa on Luxorissa, Egyptissä.
 
Serapis Bey auttaa myös muusikoita ja taiteilijoita heidän luovassa työssään.
Serapis Bey ei loukkaa vapaata tahtoamme, mutta pyytäessämme apua, hän kyllä antaa meille selkeitä ohjeita ja toimii kannustajanamme."
 
laitan ihan erikseen teille oman sivun näistä Ylösnousseista Mestareista ja niiden kuvat,, tän Serapiksen kuvan laitan tän kirjotuksen yhteyteen, jos vaan osaan,, nää uudet kotisivut ja hiukan vaikeita oppia, mut yritän edes johonkin sen laittaa.
 
no sen jälkeen Serapis Bey oli hiljaa mutta oli kokoajan mukana kun kommunikoin noiten muitten kanssa, tähän väliin ehti ilmestyä 2 muutakin kunnes nyt 6.9 aloin kanavoida Serapista, et kertois nyt edes jotain siitä näystä, edes jotain,, ja sit se vastas et ne on maan sisäisiä juttuja molemmilla muttei sulje pois mitään,, no se tietty alko ahdistaa mua et mitä sisäisiä suomella noin pahoja ja talous tuli mieleen sitten tai annettiin ymmärtää mutta se onkin sit ruohonjuuri tasolla, eli kansalaiset kärsii tai tulee kärsiin kovasti,, nytkin jo esim. kaikki maksaa niin kamalasi etten minäkä pärjää enää ees ruuassa, ei voi ostaa mitä tykkää ym. ym. mutta siinä ekassa näyssä siin lopussa näin kuitenkin onneksi et se harmaa repes kahtia suomen kohdalla pohjosest eelään ja alkoi näkyä värejä,,, mutta se harmaus kesti kyllä pitkään,,,, tässä nyt tarina Serapis Beyn antamasta näystä ja ilmotuksista.
 
no sitten 8.8 alkoi ilmestyä ensin vaaleenpunaista väriä Serapiksen vasemmalle puolelle ja pian tunnistinkin ketä se oli,, nyt siis tunnistin sen tai mulle annettiin heti ymmärtää kuka se on, mut tiiän kuka on vaaleenpunainen Arkkienkeli,, se on Samuel,, ja samuelhan on rakkkauden enkeli,, sitten taas tein kysymykseni ni se vastats et opettaa mut kirjoittaan ja myös automaattikirjotusta,, eihän Samuel oo mikään kirjotusten Arkkienkeli ees mut kas kummaa, nykysin kun kirjotan just näit kotisivuja ni textii tulee solkenaan ja just ennen sen ilmestymistä olin päättänyt mennä kansalaisopistoon blogin alkeisoppimiskurssille,,,, Laitan tähän nyt myös AE Samuelin ja AE Jofielin kuvat ja textit niistä::
 
AE Samuel: 
 
ARKKIENKELI SAMUEL  on rakkauden ja myötätunnon enkeli. 
Hän auttaa sinua avaamaan sydämesi suurentamalla sisäistä rakkauden liekkiäsi ja täyttää sinut pyyteettömällä rakkaudella ja opastaa sinua ilmaisemaan rakkautta kaikenlaisen luovuuden välityksellä. 
 
 
Kun ihmissuhteesi kangertelevat tai kun olet masentunut ja tunnet voimattomuutta ihmissuhteissasi, pyydä silloin häntä auttamaan. 
  
 
Hänen kaksoisliekkinsä Charity koskettaa sinua feminiinisellä lempeydellään, armollaan, myötätunnollaan ja empatiallaan. Arkkienkeli Samuel ja Charity tuovat mukanaan kolmannen säteen, joka heijastaa luovan, aktiivisen älyn vaaleanpunaista väriä. Se on pyyteettömän rakkauden säde. 
  
 
He työskentelevät tiiviisti Serapis Beyn, kolmannen säteen mestarin eli chohanin kanssa, joka tuli alunperin Venuksesta planeettamme avuksi. Hän on ainoa ylösnoussut mestari, joka toimii Serafien, eli sanoinkuvaamattomien, luovuuden värähtelyä ylläpitävien, Jumaluutta ympäröivien olentojen kanssa. 
 
Säteen väri:
vaaleanpunainen
Chakra:
sydänchakra
Henkinen asuinsija:
St. Louis, USA
Mestari/chohani, jonka kanssa työskentelee:
Serapis Bey, 3. säteen mestari
Viikonpäivä, jolloin energiansa heijastuvat Maahan voimakkaimmin:
maanantai
 
huomasitteko et AE Samuel työskentelee läheisesti Serapis Beyn kanssa, ja Samuel ilmestyki Serapiksen vasemmalle puolelle,, laitan erillisen sivun tänne myös näistä Arkkienkeleistä..
 
AE Jofiel:
 
"
ARKKIENKELI JOFIEL  on oivalluksen, viisauden ja valaistumisen sekä taiteen ja kauneuden arkkienkeli. Kun tarvitset kirkasta mieltä, apua uuden oppimisessa tai inspiraatiota, pyydä silloin häntä apuun.
 
 
AE Jofielin ja  kaksoisliekkinsä Christinen tehtävänä on auttaa meitä saamaan yhteyden täydelliseen sielunsuunnitelmaamme. He vapauttavat suuria valovirtoja, jotka tulvivat ihmisaivoihin ja sulattavat kielteisyyttä. 
 
 
Hän työskentelee läheisesti mestari Kuthumin, toisen säteen tummansinisen aspektin mestarin eli chohanin kanssa. Toinen säde tunnetaan rakkauden ja viisauden säteenä. 
 
 
AE Jofiel hallitsee kruunuchakramme avautumista, jotta voisimme saada yhteyden korkeampaan minäämme. Kruunuchakra on kuin tuhatterälehtinen lootuksenkukka pään päällä. Kaikkien terälehtien avautuessa voimme vastaanottaa enemmän jumalallista valoa.
 
 
Säteen väri:
keltainen
Chakra:
kruunuchakra
Henkinen asuinsija:
Kiinan muurin eteläpuoli
Mestari/chohani, jonka kanssa työskentelee:
Kuthumi, 2. säteen mestari
Viikonpäivä, jolloin energiansa heijastuvat Maahan voimakkaimmin:
sunnuntai
 
sit satumoisin luin näitä Ylösnousseista Mestareista ni osu silmään saint Germainin, joka on violetin liekin mestari ja sillon tajusin, et jo talvella aloin haaveilla liilan värisistä hiuksista,, ja värjäsin kevättakkini violetiksi, no nnyt kesällä sit tilasin sen liilan värin ja otatin oman värin pois,,ja hassua et ihmset kehuu tuol kauppareissuil mun hiuksii ja takki ja hiukset on lähes samanväriset, hiukset vaaleemmat kyl,,meni viikko ennenku totuin tähän väriin ja nyt tykkään siit ihan kamalasti,,, eli Saint Germail on ollut myös mukana äs mun jutuis ja kun kommunikoin niitten kanssa ni nää viis on aina siinä mukana, vaikkeivät kaikki edes puhu tai sano aina mitään,,,
 
tämä on nyt sit mun tarinani miten tulin selvänäköseksi,,, oon auttanut monia,, jotku ei myönnä mitään mitä nään ja sit taas toiset alkaa itkeen kun tiiän niin hyvin asioita tai ihmettelevät suuresti et miten voin tietää niitten asioita,,
 
nyt kaikki on sillee auki vielä etten tiiä mitä kaikkee edessä on tai tulee oleen. pidän kuitenkin matalaa profiilia tästä kun keväällä eräs ihminen sai tietää selvänäöstäni niin haukku ja ilkeili mua, mut mullehan se ei niistä vastaa vaan Korkeimmille tahoille. tulen laittaan tänne hyviä artikkeleita vähä kaikenmaaiilman henkisistä asioista ja tietty pidän blogia, tai sanon sitä blogiksi kun kirjotan omin sanoin ne enkä kopsi muitten textejä blogeiksini,, tässä vaan vierähtää aikaa kun uus kotisivusto, siin on opettelemista kaikesta kun en oo mikään teini kelle ne on itestään selvyyksiä netin salat...
 
mutta kiitos kun jaksoitte lukea taas nää pitkiksi venyvät kirjotukseni,,, terveisin femi-seita...
 
PS. melki unohtu sanoo,, tuol kun kehotetaan ottaan yhteys milloin kehenkin jonkun asian takia ni mä en niihin henkilökohtaisesti usko koska kaikki nää Korkeat olennot on ottaneet muhun yhteyden,, enkä ole niitä kutsunut mitenkään,, en ole monenkaan olemassaolosta ees tienny mut teijän kutsuihinhan ne voi vastata kyllä. vastaahan ne nykyään munkin kutsuihin mutta ite ne ekaks tuli mun luo,,,,
 

Kuva käytetty Creative Commons:lta John Mallon Iphoneography  © 2014 Kaikki oikeudet pidätetään.

Luo ilmainen nettisivustoWebnode