JÄLLEENSYNTYMISEN TODELLISUUS, SVEN KROHN

 
saatesanani:
 
 
 
 
 
Sven Krohn
 
Jälleensyntymisen todellisuus
 
Totuutta etsiessään ja pohtiessaan oman olemassaolonsa arvoitusta saattaa ihminen päästä senlaatuisen kokemusaineiston yhteyteen osaksi omakohtaisten elämysten muodossa, osaksi tutustumalla monien vakavien totuudenetsijöiden yhteisesti keräämiin ja tutkimiin tosiseikkoihin, että hänen oma sielullisuutensa ikuisena todellisuutena muuttuu selviöksi. Hän saattaa edelleen varsinkin määrätynlaisessa henkisessä kokemuksessa, mutta myöskin syventymällä elämässä ilmenevään ns. teleologiseen periaatteeseen eli tarkoitushakuisuuteen yleisenä luonnonlakina syvästi tuntea ja tietää, että hänen oman sielullisuutensa takana ja yläpuolella on ehdoton, hyvää tarkoittava tajunta, joka elähdyttää ehdolliset ja yksilölliset tajuntakeskukset ja ilmenee niissä rakkautena ja viisautena, maailmanjärkenä ja maailmansydämenä.
 
Ihminen saattaa pysähtyä tähän. William James esim. esittelee teoksessaan "Uskonnollinen kokemus moninaisuudessaan" persoonallisuuksia, jotka sisäkohtaisen kokemuksen avulla tähän selvyyteen päästyään lakkaavat kyselemästä, lakkaavat näkemästä olemassaolossa ongelmaa. Heidän mielestään kaikki on hyvin, koska he sisässään ovat vakuuttuneita siitä, että olemassaolon ilmiöitä on ohjaamassa ja säätämässä tahto, joka on hyvä, ja järki, jonka kirkkaus on niin suuri, että suurin inhimillinen järki on vain tämän maailmanjärjen epätäydellinen heijastus tai katkelmallinen ja osittainen jäljennös. Paha on heille sen tähden jokin, josta ei tule välittää. He eivät itse osaa selittää sen olemassaoloa, eivätkä liioin näe syytä, minkä tähden selitys olisi välttämätön. Heille riittää usko, että tämä selitys on löydettävissä joistakin maailman järjen eli jumalallisen kaitselmuksen tutkimattomista syvyyksistä.
 
Mutta on myöskin olemassa totuudenetsijöitä, jotka eivät saata edes tähän suureen löytöön pysähtyä, totuudenetsijöitä, joiden järki ja sydän on niin vakava, että hyvän olemassaolon yleinen tietoisuus ei riitä heille. He eivät ole etsineet ihmisen ongelmalle ratkaisua ainoastaan oman itsensä tähden, vaan voidakseen — jos myönteinen vastaus on löydettävissä – olla avuksi kaikille niille, jotka eivät tiedä, minkä tähden heidät on asetettu näennäisesti tarkoituksettomaan maailmaan kärsimään ja erehtymään, olemaan sisäisten ja ulkonaisten voimien heiteltävinä, joita heidän on mahdotonta hallita. Jos nämä totuudenetsijät loogillista tietä, päättelemällä vakuuttavan tosiseikka-aineiston, esim. parapsykologisten, siis ns. spiritististen, selvänäköisyys- ym. ilmiöiden nojalla ovat päätyneet siihen vakaumukseen, että elämässä on sisäinen henkinen tarkoitus, jää ehkä yhtä kaikki jäljelle ristiriita tämän vakaumuksen ja sen kouriintuntuvan tosiseikan välille vallitsevaksi, että kaikesta huolimatta elämme keskellä vääryyttä ja valhetta, maailmassa, missä paha palkitaan ja hyvettä pilkataan, missä itsekkyys menestyy ja epäitsekkyys vie perikatoon. Tämä todellisuus näyttää painavan paljon enemmän vaa'assa kuin muutamien totuudenetsijöiden vakaumus, ja kun nämä todella joutuvat kokemaan tämän todellisuuden koko ankaruuden, on mahdollista, että heidänkin vakaumuksensa alkaa horjua, että he, jotka jo olivat luulleet päässeensä selvyyteen, jälleen joutuvat mitä suurimman tuskan ja epätoivon valtaan. Kuinka he siis voisivat tarjota sanottavasti apua toisille ihmisille, jotka vielä vähemmän kuin he kykenevät näkemään valon pilkahdusta siinä kohtalonomaisessa näytelmässä, jota nimitetään ihmiselämäksi.
 
Miltei sama on niiden ihmisten asema, jotka ovat kokeneet jumalan, heitä ehdottomasti vakuuttavana mystillisenä elämyksenä. Jolleivät he, tästä elämyksestään huolimatta kykene ratkaisemaan kärsimyksen ja pahan probleemaa tyydyttävämmällä tavalla kuin viittaamalla sisäiseen elämykseensä ja väittämällä, että kaikki on hyvin, eivät he voi lähestyä tavallisten ihmisten todellisia vaikeuksia.. He kykenevät vain olemaan ikään kuin outoja valoja, jotka kertovat toisesta maailmasta, toisenlaisesta kuin se missä ihmiskunta elää, mutta maailmasta, joka näyttää olevan ihmisten mahdollisuuksien ja siis myös tarkoituksen ulkopuolella. Näin saattavat heidän kokemuksensa olla omiaan vain entistäkin voimakkaammin osoittamaan, miten auttamaton se pimeys on, johon suurin osa elävistä on tuomittu.
 
Tällä kohtaa totuudenetsijän tiellä tarjoaa jälleensyntymisoppi apuaan ja saattaa muodostua väyläksi kysymysten sokkeloisesta vyyhdistä suurempaan valoon ja selvyyteen. Se näyttäytyy loogilliseksi välttämättömyydeksi jumalallisen tajunnan olemassaolon ja ihmiselle asetetun täydellisyysvaatimuksen valossa. Se, mitä ihminen ei yhdessä ruumistumassa kykene saavuttamaan, sen hän lopulta voi saavuttaa päätettyään useiden perättäisten ruumistumien sarjan. Se vajavaisuus, mikä on ominaista ajalliselle elämälle sen nykyisessä muodossa, lakkaa, kun kuolemattomat minuudet kerran ihmiskunnan yksilöiden tulevissa ruumistumissa niin kokonaan ovat päässeet näiden yksilöiden hallitsijoiksi, että jumalallinen täydellisyys, jumalan valtakunnassa vallitseva totuuden ja rakkauden tahto heidän välityksellään pääsee hallitsemaan koko näkyväistä olemassaoloa. Ja se vääryys, joka esim. näyttää piilevän hyvän ihmisen näennäisesti ansaitsemattomissa koettelemuksissa, kaikkien ihmisten erilaisissa sisäisissä ja ulkonaisissa edellytyksissä, saa selityksensä moraalisen syysuhteen eli karman lain avulla, joka kiinteästi liittyy jälleensyntymisoppiin ja jonka sisällön apostoli Paavali sattuvasti on lausunut sanoilla "Mitä ihminen kylvää, sen hän niittää".
 
Jälleensyntymisopilla on, kuten tunnettua, ikivanhat juuret. Jo niiden kansojen keskuudessa, joita olemme tottuneet pitämään sivistymättöminä luonnonkansoina, tavataan siitä selviä jälkiä. Vaikka väitämmekin, että nämä jäljet päinvastoin kuin monet uskonnonhistorioitsijat olettavat, ovat vain turmeltuneita jätteitä aikaisemmasta selvemmästä käsityksestä. Kaikki ne käsitykset, jotka uskonnonhistorioitsijat liittävät sielunvaellusoppiin kuuluviksi, eivät kuitenkaan todellisuudessa koske jälleensyntymistä, vaan persoonallisen ja muodollisen sielun astraali- ja eetteriruumiin kohtaloita kuoleman jälkeisessä elämässä, käsityksiä, jotka ovat vallalla ns. animistisessa sielu-uskossa. Jälleensyntymisoppi sen kehittyneessä muodossa on, kuten tunnettua, erikoisesti ollut tunnettuna itämailla, mutta se ei ole myöskään länsimaiselle ajattelulle vieras. Gnostikot, jotka muodostivat erikoisen kristityn lahkon alkukristillisellä ajalla, kuvasivat hyvin selvällä tavalla sielun kohtaloita kuoleman jälkeen ensin kiirastulimaailmoissa, sitten puhdistuneena Valon neitsyen lähteillä, kuvasivat, miten puhdistunut sielu juo uskonmaljasta ja astuu uuteen ruumiiseen saaden edellisen elämänsä ponnistusten mukaisen kohtalon. ["Pistis Sophia", joka Mystican kustantamana on myös ilmestynyt suomeksi, antaa tästä selvän todistuksen esim. s. 352.]
 
Tässä olivat gnostikot Pythagoraan ja Platonin seuraajia sekä samoihin aikoihin toimivien uusplatonikkojen aateveljiä, joiden oppia mainitussa kohdassa myöskin kristityt kirkkoisät Klemens Aleksandrialainen ja Origenes kannattivat. Tämä ei ole ihmeteltävää, kun muistaa, että myös niissä evankeliumeissa, jotka kirkko oikeaoppisina hyväksyi, on ainakin pari kohtaa, jotka verraten selvästi viittaavat jälleensyntymisoppiin, ja kun muistaa, että juutalaistenkin keskuudessa oli vallalla käsitys, että ainakin profeetat syntyivät jälleen.
 
Uudenajan filosofeista ovat jälleensyntymisoppia kannattaneet mm. Lessing, Schopenhauer ja runoilijafilosofi Viktor Rydberg. Hume lausui, että se on ainoa filosofinen kuolemattomuusoppi, ja myöskin Saksan ajattelija-runoilijat Goethe ja Schiller olivat taipuvaisia sen hyväksymään. Varsinaisesti laajoissa piireissä Euroopassa ja Amerikassa tuli jälleensyntymisoppi tunnetuksi teosofisen liikkeen välityksellä.
 
Ajattelijoita on myös ollut, jotka järkevä moraalinen maailmanjärjestely lähtökohtana ovat yrittäneet arvostella jälleensyntymisoppia. Niinpä ruotsalainen filosofinen kirjailija Alf Ahlberg väittää, että jälleensyntymis- ja karma-oppi ei lainkaan ole oikeudenmukainen tai omiaan lohduttamaan kärsimyksien raskauttamaa ihmistä, koska rangaistuksen ja palkinnon oikeudenmukaisuus muka on siinä, että hän, johon ne kohdistuvat, tietää minkä tähden häntä rangaistaan tai palkitaan. Ihminen tuntee aina vääryytenä, että hän saa kärsiä tekojen seurauksista, jotka hänelle tuntematon kokonaan hänen muistamiskykynsä ulkopuolella oleva mennyt persoonallisuus mahdollisesti on suorittanut. Niin Alf Ahlberg yrittää arvostella jälleensyntymisopin oikeudenmukaisuutta. Ei kuitenkaan ole loogillisessa mielessä vaikea vastata tällaisiin huomautuksiin ja osoittaa ne vääriksi. Ihminen, joka tässä elämässä on tehnyt rikoksen ja saa oikeuden langettaman tuomion, ei suinkaan aina saata asettua niin puolueettomalle ja moraalisesti itsetietoiselle kannalle, että häntä lohduttaisi tieto rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta. Silti saattaa rangaistus olla yleisen oikeustajunnan mukainen. Samoin on "rangaistuksen" laita, joka periytyy jälleensyntyneestä persoonallisuudesta toiseen. Karman tarkoituksenmukaisuus, järkevyys ja oikeudellisuus ei kuitenkaan johdu siitä, että se jonkun absoluuttisen mittakaavan mukaan tarjoaisi rangaistusta ja palkintoa. Ne ajattelijat, jotka ovat lähteneet sitä tältä kannalta arvostelemaan, ovat käsittäneet väärin yleistajuisesti selostettuja esimerkkejä sen vaikutuksesta. Syvimmältä kannalta katsottuna on karma puolueeton, ei koneellinen, vaan henkisten toimeenpanovaltojen alainen luonnonlaki, jonka eetillinen ylevyys on siinä, että se kasvattaa meitä ja opettaa meitä vähitellen ymmärtämään, millainen on täydellinen ihminen. Jälleensyntyminen uusiin maallisiin ruumistuksiin on elämän koulu. Karma on suuri opettaja. Kun suoritamme jonkun teon, esim. heittäydymme jyrkänteeltä alas, on siitä määrätty fyysinen seuraus: ruumiimme joutuu todennäköisesti niin pahasti runnelluksi, että kuolemme. Samoin on jokaisella teolla sielullinen seurauksensa, joka on vaikutteittemme ja samalla teon välittömien seurausten hienoimpienkin vivahdusten yhteistulos. Tämä seuraus heijastuu tuleviin ruumistuksiin henkisen kasvumme edellyttämässä järjestyksessä ja on meidän karmaamme. Elämien vieriessä ja kuoleman jälkeisissä tiloissa minuutemme oppii tajuamaan, mitkä teot ovat omiaan tuottamaan kärsimystä. Minuutemme oppii ymmärtämään, että toisten olentojen kärsimykset ovat sen omia kärsimyksiä. Eräältä kannalta katsottuna on täydellinen ihminen sama kuin autuas ihminen, joka samalla johtaa muut ihmiset kokemaan tätä samaa autuutta. Toiselta kannalta katsottuna täydellinen ihminen näkee jumalan ja maailman ikuisena totuutena. Vielä täydellinen ihminen tekee työtä luomalla ja luomisessaan auttaa Jumalaa ilmentämään syvintä kauneutta. Karma, joka opettaa ihmiselle, mitkä ovat hänen tekonsa seuraukset, painaa minuuteemme tämän tiedon, ja "omantunnon äärenä", sisäisenä vaistona, ihminen käyttää hyväkseen saadut opetukset. Näin hän oppii yhä paremmin ymmärtämään, mitä elämä vaatii. häneltä, so. mihin suuntaan jumalallinen luonto tahtoo häntä kasvattaa. Näin syntyy myöskin ihmiskunnan tajunnassa käsitykset oikeasta ja väärästä, palkinnosta ja rangaistuksesta, ja myöhemmin usko rakkauteen ja anteeksiantoon elämän korkeampina ja lopullisesti todellisina siveellisinä periaatteina. Ihminen, joka moraalisesti on kasvanut niin itsetietoiseksi, että hän mielellään haluaa vastata teoistaan, tuntee myös vapautuksena sen seikan, että erilaiset kohtalot maailmassa eivät ole sattuman mielivaltaista leikkiä, vaan moraalisen kausaliteetin tulosta, että hänen osallensa lankeavat kokemukset ovat seurauksia aikaisempien elämien teoista ja lopullisesti koettavat vapauttaa hänet itsekkyyden kahleista. Ja tämä ei ole vain teoriaa, vaan tuhansien kokemus, joille karmasta ja jälleensyntymisestä tietoon pääseminen on merkinnyt vapautumista katkeruuden ja epäuskon sietämättömästä painajaisesta.
 
Kun totuudenetsijä niin sanoaksemme järkijohteisesti yli deduktiivisesti ajattelemalla on saavuttanut vakaumuksen, että jälleensyntyminen ja karma elämän lakeina ovat todellisia, koska ne ovat välttämättömiä, saattaa hänen mieleensä kenties laskeutua suuri rauha. Hän on samassa asemassa kuin tiedemies, joka vuosikausia on mietiskellyt selitystä ilmiöihin, jotka siihen saakka ovat näyttäneet arvoituksellisilta, ja lopulta löytää hypoteesin, joka tuntuu kaikin puolin tyydyttävältä. Tieteitten historiasta havaitsemme, että tällainen tiedemies tavallisesti saavuttaa lujan luottamuksen tarkan tutkimuksen ja ponnistuksen jälkeen keksimänsä hypoteesin totuuteen. Niin on myöskin etsijän laita, joka ankaran kamppailun ja kyselemisen jälkeen on jälleensyntymisopissa nähnyt kirkkaan ja pelastavan ajatuksen. Ero on vain siinä, että jälleensyntymisoppi epäilemättä koskettelee ihmiskunnan ja jokaisen ihmisyksilön elämässä keskeisempää ongelmaa kuin useimmat muut tieteelliset teoriat.
 
Maurice Maeterlinck, suuri belgialainen kirjailija, lausuu "Kuolema"-teoksessaan, että jälleensyntymisoppi epäämättömästi on lohdullisen ja vähimmin epätodennäköinen kaikista niistä uskonnollisista opeista, jotka käsittelevät sielun jatkuvaa elämää. Mutta Maeterlinck ei kuitenkaan voi myöntää ratkaisevaa merkitystä järkisyille, jotka on esitetty jälleensyntymisopin puolesta, eikä myöskään sille seikalle, että suurin osa ihmiskuntaa aina on uskonut, että ihminen on jälleensyntyvä henkiolento. Tämä on tärkeä huomata, sillä moni totuudenetsijä, joka ensin on löytänyt jälleensyntymisopissa lohtua, saattaa tulla juuri tähän samaan kohtaan. On kyllä merkittävää, että on olemassa ihmisiä, jotka heti kuultuaan jälleensyntymisopista hyväksyvät sen ilman muuta, se on heille selviö, jotakin, josta he ikään kuin aina ovat tienneet, tai josta heidän ainakin omasta mielestään olisi pitänyt aina tietää. Ja kuitenkaan he eivät voi väittää kykenevänsä muuta kuin verraten ylimalkaisilla perusteluilla, puolustamaan uskoaan, että jälleensyntymisoppi ei ainoastaan ole jokseenkin hyvä otaksuma, jota he toistaiseksi tahtovat käyttää elämän kysymyksiä ajatellessaan, vaan että se todella on heistä kaiken epäilyksen yläpuolella oleva elämän peruslaki. Itse jälleensyntymisopin kannalta teosofisessa muodossaan on tämä ilmiö aivan luonnollinen. Teosofinen jälleensyntymisoppi opettaa, että ihmisen korkeampi minä, se ihmisessä piilevä syvempi todellisuus, joka on jumalallista alkuperää, joka elää ikuisuudessa, samalla on ihmisen jälleensyntyvä minuus. Mutta tästä minästään ei persoonallinen ihminen ole välittömästi tietoinen. Persoonallinen ihminen on itse asiassa tämän minuuden heijastusta alemmassa ajallisessa todellisuudessa, joka on vaihtelevien tekijöiden vaikutuksen alainen. Persoonallinen minuus ei jälleensynny, se on päinvastoin kuolevainen, ja ainoastaan ne kokemukset, joissa oli ikuisuuden tuntomerkki, jäävät kuolemanjälkeisen puhdistuksen jälkeen jälleensyntyvän minän pysyväisiksi ominaisuuksiksi. Uudella persoonallisuudella ei näin ollen voi olla välitöntä muistoa aikaisemmista persoonallisuuksista, jotka ovat hävinneet. On kyllä olemassa muisto, mikä piilee siinä, mitä buddhalaiset nimittävät skandhoiksi, kyvyissä ja taidoissa, mutta myöskin heikkouksissa ja vioissa, jotka uusi persoonallisuus on saanut periä aikaisempien persoonallisuuksien ajatuksista, yrityksistä ja teoista. Tätä piilevää muistia voidaan verrata niihin käytännöllisiin taitoihin, esim. lukemiseen, kirjoittamiseen, pianonsoittoon, jotka eivät enää vaadi sitä muistikuvien itsetietoista uudistamista, johon näiden taitojen oppiminen ensin perustui. Mutta on myöskin teosofisen jälleensyntymisopin kannalta olemassa toisenlaatuista jälleensyntymismuistia, muistia, joka piilee korkeammassa minässä ja on tämän minän välitöntä tietoa niistä aikaisemmista persoonallisuuksista, joihin se on ollut sidottu, joissa se on vaikuttanut. Mutta tämä muisti ja tämä tieto on persoonallisuuden kannalta useimmiten saavuttamattomassa korkeudessa. Kuitenkin persoonallisuus saattaa syvissä henkisissä kokemuksissa ikään kuin aavistuksellisesti tai myös niin kuin sanomme intuitiivisesti päästä jonkinlaiseen yhteyteen korkeamman minän kokemukseen, ja kun tämä yhteys ei ole suoranaista kohoamista korkeampaan minään ja siihen yhtymistä, vaan pikemmin korkeamman minän lähettämää inspiraatiota eli innostusta hetkenä, jolloin persoonallisuus ainakin satunnaisesti on vapaa itsekkäiden halujen ja toivomusten synnyttämistä mieliajatuksista ja siten vastaanottavainen sisäisestä itsestä lähtevälle tiedolle, silloin on juuri kyseessä tuollainen omituinen mutta samalla ehdoton varmuus, jonka syytä järkipäätelmät vain osittain kykenevät selittämään. Itse asiassa tämä varmuus on samanlaatuinen henkinen kokemus, jonka ihminen saavuttaa, kun hän sisäisellä tavalla ymmärtää, että elämällä on jokin ajallisuuden ulkopuolelle ulottuva tarkoitus, että on olemassa jotakin, niitä on yritetty kuvata esim. sellaisilla sanoilla kuin maailmanjärki tai Jumalan rakkaus ja viisaus.
 
Mutta toiselta puolen täytyy ihmisen, joka omistaa järkipäätelmistä riippumattoman varmuuden jälleensyntymisopin totuudesta, myöntää, että hänen on vaikea siirtää tämä varmuus toiseen ihmiseen, joka kenties kuitenkin juuri olisi jälleensyntymisuskon antaman avun tarpeessa. Eikä myöskään järkisyihin vetoaminen tunnu riittävältä, kun on kyseessä kriitillinen luonne, kuten esim. juuri Maurice Maeterlinck, ja vielä enemmän, kun on kyseessä epäilijä, joka ei lainkaan ole edes siitä vakuuttunut, että elämän ilmiöissä yleensä on mitään järkeä ja tarkoitusta. Saattaa myöskin olla niin, että jälleensyntymisopin totuuden mystillisellä eli sisäisellä tavalla kokeneella ihmisellä itselläänkin on erikoisen kriitillinen järki, että hän yleiseltä taipumukseltaan on erittäin epäileväinen, silloin hän ehkä kieltäytyy tunnustamasta oman kokemuksensa ratkaisevaksi ja sitovaksi tai ainakin katsoo, ettei hän vielä tämän perusteella saata toisille väittää, että hän tietää jälleensyntymisopin varmaksi totuudeksi. Kaikissa näissä tapauksissa jälleensyntymisoppia tutkinut totuudenetsijä asettaa kysymyksen: eikö ole jotakin vielä pätevämpää perustaa jälleensyntymisopille kuin tähän mennessä löytämäni, jotakin kokemusperäistä ja yksityiskohdiltaan ratkaisevaa vahvistusta kaikelle sille, mitä olen sisäisenä näkemyksenä ymmärtänyt ja järkipäätelmillä perustellut?
 
Ruusu-Risti — syyskuu 1934

 

Kuva käytetty Creative Commons:lta John Mallon Iphoneography  © 2014 Kaikki oikeudet pidätetään.

Luo ilmainen nettisivustoWebnode