KANAVOINNISTA, "LÄÄKÄRIN HAVAINTOJA RAJATIEDOSTA"

13.09.2014 20:50
kanavoinnista saatesanani
 
saatesanat::
 
anteeksi kieliasuni, osaan kyllä kirjakieltäkin, mutta haluan kirjoittaa sivuillani kuten puhunkin,, enkä käytä isoja kirjaimia enkä pisteitä,,, siis normaaleja lauserakenteita,,,
 
täytyy sanoo että kun aloin jo lukea tota textiä kanavoinnista, joka on tän kirjotuksen alapuolella, tajusin heti että nyt joku puhuu tai siis kirjoittaa juuri sitä mitä oon ajatellut itsekseni,,, ,, mutta olin edelleen epävarma itestäni, koska olin lukenut näistä kanavoijista ja kuinka ne tekee kirjoja aiheesta ja niistä tulee kuuluisia ja rikkaita, joka oli mulle täysin vieras ajatuskin,,, ja kirjotuksia luin vaikka minkälaisia aiheesta,,,,mikään niistä kirjotuksista ei osunnut lähellekään mun kokemuksiani Oppaastani ja Mestaristani,, niistä ja varsinkaan Mestareista ei kukaan kirjottanut,,, ja nyt sitten löysin melkein heti tän kirjoituksen, kun aattelin joutessani taas ettiä kirjoituksia aiheesta,,, tää oli mulle kuin taivaan lahja ja niinhän tää olikin,,, myöskin Vuorisaarnan opit, Jeesuksen viisi käskyä,,, on myös mun elämän ohjenuorani, kuten kirjoittaja siitä mainitseekin että kaikki, ajatukset ja teot, pitää nojautua Vuorisaarnaan,,,,,koko tämä texti oli mulle kuin mannaa,,, ne tuntui niin mun ajatuksilta asiasta,, tosin kirjoittajalla oli hyvin laajat tiedot mihin nojasi, mutta nojasi juuri niin kuin vaan unelma mulle voi,,,, tajusin lukiessani kokoajan eteenpäin, että tuo kirjoittaja on oikea hengen jättiläinen,, yritin etsiä tietoo että kuka sen mahtoikaan kirjoittaa mutta mitään tietoa ei ollut artikkelissa,,, siis tämän kirjoittaja on nyt se ainoa oikeanlainen selvänäkijä, joka ei tarvi kortteja eikä kristallipalloja "nähdäkseen" asioita,, ei transsitiloja, vaan nähdä täydessä tajuissaan ilman minkäänlaisia apuvälineitä tai välittämättä minkäänlaisista epämääräsistä olosuhteista, just kuten minäkin nään ja saan tietoo,,, ja mikä täs oli oleellista puhuttiin Kristuksen läsnäolosta,, että siihen voi ja pystyy oleen yhteydessä ja pitääkin olla, tarkoittanee myös mitä tahansa Mestaria,, onhan maailmassa uskontoja,, kristinusko on nuorin,, toi on niin hyvä kirjotus ja sopii täydellisesti muhun,, siis allekirjotan koko textin, koska itse koin ja koen juuri samoin ja olen yhteydessä ihan puhein ja näyn, joita saan heiltä, Mestariini Kristukseen sekä Oppaaseeni Arkkienkeli Jofieliin joka päivä, monta kertaa päivässä,,, kerron näistä sitten tuolla blogissani "selvänäköisyyteni" paremmin ja tarkemmin,,,,mutta kokemukseni ja ainoa oikea tapa omasta mielestäni, on juuri kuin tuossa textissä on kuvattukin,,, lukekaa ihmeessä tuo texti,, ton parempaa kuvausta oikeasta kanavoinnista ei olekaan,,,, hyviä lukuhetkiä,,, palataan asiaan kunhan pääsen lisäämään textejä,,, muuten tän kesän aikana, minulle on ilmestynyt jo 3 muutakin *Opasta ja ne kerto ja näytti asiansa mulle ja mikä on mun tehtäväni niissä,,kirjoitan nyt seuraavaksi sen blogiini, tai oon sen jo kirjottanut,, täytyy lisätä noi 3 sinne vielä,,,,,, femi-seita,,
 
 
oikea kanavointi
 
artikkeliin "Lääkärin havaintoja rajatiedosta"
Kanavoinnista
Kaikki tieto Jumalasta ja henkimaailmoista on tullut ihmisen kautta. Informaatio tapahtuu periaatteessa kahdella eri tavalla, ihminen voi olla välittäjänä passiivisesti aivan kuin toinen olento käyttäisi ihmistä välikappaleena, tällöin voidaan tilanteesta riippuen korostaa erilaisia vivahteita ja puhua profeetasta, unissasaarnaajasta, kanavoijasta, telepatiasta, välittäjästä, näkijästä, meediosta, noidasta jne. Ihminen voi olla myös itse havainnoija. 
 
Mieli avaa ”sydämen” tai sulkee sen. Ihminen voi sulkea ajatuksillaan henkisen todellisuuden elämästään tai päinvastoin ihminen voi myös virittäytyä henkisyyteen, Hengen, Luojan läsnäololle. Kaikilla ihmisillä on syntymälahjana henkissielullisia kykyjä. Korkeammassa henkisessä yhteydessä ihminen aivan kuin virittyisi korkeille energioille ja vastaanottaisi tällaisia energiavaikutuksia. Tunteena tämä aiheuttaa ylevyyden, ilon ja rakkauden kokemisen, sisäisen varmuuden. Henkiset yhteydet onnistuvat usein parhaiten tasapainoisessa uskonnollisessa ryhmässä aivan kuin energia, värähtely nousisi tällöin korkeammalle tasolle. Symbolisesti voidaan puhua korkeasta ja matalasta värähtelystä tai harmoniasta. 
 
Sanotaan, että kasvot on sielun peili. Mitä ihminen ajattelee, sanoo, tuntee tai tekee heijastuu tietyllä tavalla ihmisen olemukseen. Henkisissä kirjoissa korostetaan, että ihmisen värähtelyyn, auraan vaikuttaa kohottavasti juuri myönteinen ajattelu sekä toiminta, rakkaus, ilo, kauneus, luonnossa oleskelu, meditaatio, uskonnollinen taide, halaaminen jne. 
 
Ihmisellä nämä henkissielulliset ominaisuudet voivat painottua henkiselle tai psyykkiselle, mediumistiselle puolelle. Puhutaan kuudennesta aistista. Idän uskonnoissa ja joogassa on pidetty ihmisessä olevia tsakroja itsestään selvyytenä tuhansia vuosia. Puhutaan seitsemästä päätsakrasta, ns. selvänäkijät ovat nähneet yhteneväisesti niiden toiminnat. Henkissielulliset kyvyt liittyvät juuri näiden tsakrojen yhteistoimintaan, mitä täydellisemmin toimivat, niin sitä tarkemmat havainnot. Henkisessä kirjallisuudessa korostetaan, että harha-aistimukset liittyisivät näiden tsakrojen osittaiseen, vaillinaiseen toimintaan. Puhutaan alemmista ja korkeammista tsakroista. Raja menee palleassa. Tässä yhteydessä henkisessä kirjallisuudessa löytyy myös maininta karman vyöstä. Alemmat liittyvät läheisesti maalliseen elämään ja astraalimaailmaan. 
 
TELEPATIA voidaan käsittää kommunikointiyhteytenä kahden olennon välillä. Idea, intuitio aivoissa muuttuu sanoiksi, mielikuvaksi. Voidaan erottaa ajatusyhteys ja selvänäköisyys. Alalta on runsas kirjallisuus. Telepatiakorteilla (esim. maahantuoja Topword) kuka tahansa voi selvittää kykynsä tässä suhteessa. Kahdella ihmisellä voi olla hyvä telepatiayhteys keskenään, esimerkiksi äidillä ja lapsella. Telepatiayhteyttä ei voi mielellään hallita, se tapahtuu tiedostamattoman kautta. 
 
Ihminen usein kieltää henkissielullisen puolen korostaakseen omaa persoonallisuuttaan, maallisia kiinnostuksiaan ja pyrkimyksiään. Ihmisen mieli on kuin suodatin. Mielen puhtautta tässä mielessä voi kuvaannollisesti esittää prosenttilukuna. Mieli voi olla täysin takertunut maallisiin asioihin ja tällöin henkisten virikkeiden voi olla vaikeata päästä persoonallisen tumman ajatussumuverhon läpi. Kun ihmiselle tulee henkisyyteen viittaava intuitio, niin pienen hetken kuluttua maallinen mieli pyrkii haihduttamaan sen mielestä tai kertoo maallisen version oivalluksesta. Intuitio on ihmiselle tärkeä viesti. Olisi tärkeätä kirjoittaa se heti paperille. Mieli voi olla myös hyvin henkistynyt ilmentäen enemmän ja enemmän sisäisen itsen toiveita, tällöin henkiset virikkeet tulevat helposti tietoisuuteen. 
 
Raamatussa VT:n aikana profeetat ja noidat toimivat välittäjinä henkimaailmoihin. Ihmisten piti tietää, mistä välitystoiminnasta oli kysymys. Raamatusta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta: ”Tulkaa, menkäämme näkijän luo. Sillä sitä, jota nyt sanotaan profeetaksi, kutsuttiin muinoin näkijäksi”. (1 Sam.9: 5-9). 
 
Meidän aikanamme on poikkeuksellisen paljon erilaisia ja eritasoisia kanavointeja. Periaatteessa on pyrkimys saada toiselta olennolta (oppaalta, enkeliltä, mestarilta jne.) kanavoimalla tärkeätä tietoa. Henkilö voi olla transsissa (huomaa suomalaisessa perinteessä vaikuttaneet unissasaarnaajat) ja täysin tietämätön, mitä ympärillä tapahtuu. Jotkut henkilöt menevät transsiin uskonnollisessa tilaisuudessa tai piirissä, kun on tietty määrä ihmisiä. On myös mahdollista mennä transsiin, esimerkiksi uskonnollista kuvaa tai symbolia katsottaessa. Puolitranssissa henkilö voi seurata kuinka kehoa käytetään välikappaleena. Tällaisessa tilanteessa henkilö voi olla myös tietoinen ja jopa väitellä tapahtuman aikana välittämästään tiedosta, aivan kuin kaksi henkilöä keskustelisi keskenään. Välittäminen voi tapahtua myös telepaattisesti ajatuksin, tai välittäjä voi kuulla puhetta, joskus kuin puhelimesta. Jotkut kuulevat tekstin kuin nopeana saneluna, esimerkkinä ”Ihmeiden Oppikirja” (sanelun vastaanottaja psykologian professori). On myös mahdollista, että käsi voi toimia täysin itsenäisesti ihmisen tahdosta riippumattomasti, esimerkiksi Neale Walsch:in kirjoittamat kirjat ”Keskusteluja Jumalan kanssa”. 
 
Mistä kanavoinnissa on kysymys, riippuu myös näkökulmasta. Uskonnolliselta näkökulmalta katsottuna Raamatussa on kuvattu erittäin korkeita tiedonvälittäjiä, Jeesus välitti suoraan ihmisille Taivaallisen Isän, Luojan tahdon. Virheellinen kanavointi on ollut myös aina ongelma, Raamatussakin on asiaan kiinnitetty huomiota (Viis. 14:28). Tässä kirjoitetaan valheellisesta elämäntavasta ja valheen profetoimisesta. Kanavoinnissa periaatteessa aivan kuin toinen olento käyttäisi kanavoijaa. Maallinen mieli haluaa nähdä kaiken kanavoinnin pelkästään ihmisen ajatuksien personoitumina, ihmisen alitajunnassa ajatukset, pelot voivat saada aivan kuin jonkinlaisen hahmon. Jos jokin asia ei sovi tähän malliin, niin maallinen mieli torjuu tai kieltää sen. 
 
Diana Cooper kirjassaan ”Hieman Vapautumisen tiestä” (Kustannus Oy taivaankaari, 2003) tuo esiin myös näkemyksen, että rajan takana voi olla monia, jotka haluaisivat kommunikoida ihmisten kanssa. Tämän vuoksi olennot voivat teeskennellä olevansa Valon enkeleitä tai henkioppaita. Kommunikaation energia kertoo, mistä on kysymys. 
 
Elämän moninaisuudesta ihminen voi tehdä itselleen ajatustodellisuuden jostakin osatekijästä. Kirjassaan ”Uusi Ilmestyskirja” Neale Walsch kanavoi: ”Te ette ole yhtä kuin ruumiinne. Olette rajattomia ja äärettömiä.” ”Voitte saavuttaa minkä tahansa haluamanne sisäisen olotilan yksinkertaisesti päättämällä ja kutsumalla sen esiin.” 
 
Diana Cooper kirjassaan ”Hieman Vapautumisen tiestä” kuvaa yhteyttään henkiseen mestariinsa Kumekaan: ”Kumekalla on nykyään tapana sysätä minut taka-alalle, toisin sanoen sulauttaa tietoisuutensa omaani ja puhua kauttani. Kun näin tapahtuu, tunnen itseni suuremmaksi ja täysin levolliseksi. Joskus väsyn ja uuvun aivan täysin enkä pysty pitämään yllä värähtelytasoa, joka tekee hänen yhteytensä mahdolliseksi, jolloin tunnen, miten liu`un takaisin rajoittuneeksi omaksi itsekseni.” 
 
Osa kanavoinnista on maalliselta näkökulmalta täysin selittämätöntä. Se voi sisältää yksityiskohtia ja tietoa, mistä kanavoija ei voi olla mitenkään tietoinen, esimerkiksi kuolleet kertovat yksityiskohtia, jotka voidaan vahvistaa. Joskus meedio puhuu virheetöntä muinaiskieltä ja jopa keskustelee tällä kielellä sujuvasti. Kanavoituja kirjoja on varsinkin englanninkielisinä, inhimillisesti katsottuna, lähes rajattomasti. 
 
Kaikki henkiset mestarit yksiselitteisesti suosittelevat ihmiselle oman sisäisen itsen, ihmiseen kätkeytyvän Luojan, etsimistä ja kokemista. Ihmisen sisäinen viisaus, ”sydän” kertoo onko jokin henkinen tapahtuma, kirja, neuvo, virike tai kurssi hyödyllistä. Ihmisen pitäisi luottaa oman sydämen ohjaukseen, kuunnella sielunsa hellää ääntä. 
 
Diana Cooper kirjassaan ”Hieman Vapautumisen tiestä” kirjoittaa seuraavasti: ”Vaikka joku sanoisi kanavoivansa Alkulähdettä, Jeesus Kristusta tai mahtavaa Arkkienkeliä, vaikka jollakin olisi kaksi loppututkintoa, joku olisi puhunut avaruusolentojen kanssa, kirjoittanut tusinoittain kirjoja, pitänyt kursseja tai esiintynyt tiedotusvälineissä, jos hänen sanomansa ei sinusta tunnu intuitiivisesti oikealta, unohda koko juttu.” 
 
Henkissielulliselta näkökulmalta viestit, jotka tulevat astraalitasolta (unimaailma, maailma, jota voi muutella ajatuksilla ja tunteilla, mielikuvitusmaailma), heijastavat toiveita, haluja sekä pelkoja, ja ovat yleensä virheellisiä. Huomaa myös käsite ”toivevarpu”, kanavointi astraalimaailmasta tai tiedon kysyminen ”toivevarvulta” on usein yksi ja sama ilmiö. 
 
Kanavoiminen sinänsä on hyvin inhimillinen ominaisuus. Mahdollisesti harjoituksella tai hypnoosilla tämä voisi onnistua lähes kaikilta. Kanavoimisesta järjestetään kursseja, joissa luvataan osanottajille tuloksia. Näissä harjoituksissa yleensä luodaan mielikuvia olennoista, joiden kanavoijana pyritään olemaan. Henkisissä kirjoissa aika ajoin varoitellaan ja painotetaan, että ihmisellä pitää olla suojaus ja selvä pyrkimys, missä nimessä ja mitä tarkoitusta varten henkiyhteyksiä tehdään. Uskonnollisessa mielessä suojaus onnistuu parhaiten pyytämällä Kristukselta suojausta. Idän uskonnoissa käytetään usein pyhää sanaa OM. Myös värejä on käytetty. Ajatellaan tietyistä väreistä aivan kuin suojakupu ympärille. Huomaa Paavalin sanat 2000 vuotta sitten profetoinnista, että tämä pitää tehdä Kristuksen nimissä seurakuntalaisten rakennukseksi. Toisessa kohdassa Paavali antaa ohjeen: ”Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.” (1Tess.5:21) 
 
Kirkkoherra Voitto Viro kirjassaan ”Sielu on suunnaton ihme” kiinnitti huomiota, että hänelle oli lähetetty suuri määrä henkisanomia joiden sanotaan tulleen Herralta. ”Miten niiden saajat katsovat ne saaneensa ja mikä antaa heille rohkeuden ajatella, että ne todella ovat tulleet Olemassaolon Ytimestä eivätkä vain meidän oman olemuksemme sisimmästä, en tiedä. Minulla on niitä pinkoittain”. 
 
Apostoli Paavalilla oli selkeä ohje henkimaailman viesteistä, ”Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on”. Joku ihminen voi olla viestinvälittäjänä erinomaisen puhdas, rakkaudellinen ja totuudellinen. Uskonnolliselta näkökulmalta Hengen, Kristuksen läsnäoloon liittyy nimenomaisesti rakkaudellisuus, rehellisyys ja totuudellisuus. Ajatus, että mustat enkelit toisivat rakkautta, iloa, parannusta, Vuorisaarnan mukaisia Kristuksen neuvoja rakkauden tiellä, on epäuskottavaa. 
 
Apostoli Paavali antaa (Kor.14) yksityiskohtaisia neuvoja henkiyhteyksistä. Esimerkiksi jos joku saa ilmestyksen profetoinnin aikana, niin profetoijan pitää silloin vaieta, profeetoista saa puhua kaksi tai kolme ja muut arvostelkoon. Samalla Paavali korostaa, että kysymyksessä on Herran käsky ja jatkaa: ”Sen tähden veljeni harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumista”. 
 
Maallinen mieli tarkoittaa itse kunkin mieleensä hyväksymiä ajatuksia. Näiden perusteella jokainen tekee omat johtopäätöksensä. Jokaisella on mielipiteensä, oma mielensä, järkeilynsä eli niin monta mieltä kuin on miestä. Jokainen (pappi) myöntää, että Pyhällä Hengellä on vain yksi mieli. 
 
Uskonnollinen yhteisö, missä kiinnitetään huomiota mielen puhtauteen, ajatteluun, rakkaudelliseen ilmapiiriin, palvelutyöhön, lauluun, uskonnollisiin symboleihin ja sanoihin sekä säännölliseen rukoukseen tai meditaatioon johtaa automaattisesti henkisten kanavien aukeamiseen ennemmin tai myöhemmin. Ilmeisesti tällaisessa yhteisössä henkinen kehittyminen on mahdollisimman nopeata. Jotta ihminen voisi saada mahdollisuuden korkeisiin henkiviesteihin, niin pitäisi olla hetki täysin hiljentyneenä. Jos uskonnollisessa yhteisössä kiinnitetään määrätietoisesti mielen huomio aina uusiin tapahtumiin, niin minkäänlainen henkiviesti ei ole mahdollista, koska mieleen kerrallaan mahtuu vain yksi ajatus, huomionkohde. 
 
Uskonnollisessa mielessä ihmisen voi olla vaikeata tietää, mitä voimia tai henkiolentoja on itse kunkin ympärillä, informaation luonne sekä tunne ovat tässä asiassa avaimia. Uskonnollisessa merkityksessä ihmisen tehtävä on löytää, kokea Luojansa (Kristus, sisäinen itse). Jeesuksen sanoin: ”Jumalan Valtakunta on sisällisesti teissä. Etsikää ensin Taivasten Valtakunta, niin kaikki muukin teille annetaan”. Kor. kirjeissä apostoli Paavali on lisäksi kehottanut hankkimaan Kristuksen nimissä hengellisiä lahjoja, varsinkin profetoimisen lahjaa seurakunnan henkiseksi rakennukseksi. 
 
Raamatussa on runsaasti kehotuksia henkiyhteyksiin, esimerkiksi ”Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot” (Jes. 45:11). ”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita, joita sinä et tiedä.”(Jer. 33:3) ”Että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi. Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen. Silloin sinä rukoilet, ja Herrattavastaa.” (Jes.58:3-9) 
 
UT:ssa: ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.”(Joh.16:12-13) ja ”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettänyt minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.”(Joh.14:16) 
 
Helena Blavatsky kirjoitti kirjassaan ”hunnuton Isis, Tiede osa 2”: ”Henkinen aurinko säteilee sielulle niin kuin fyysinen aurinko ruumiille, sillä maailma on parillinen ja noudattaa parillisuuden lakia. Taitamaton operaattori tulkitsee virheellisesti jumalaiset sähkeet ja usein välittää ne virheellisesti ja järjettömällä tavalla.” ”Voi, emme toivo mitään hartaammin kuin että ne tulkitsisivat oikein ne sisäiset äänet, jotka eivät koskaan harhauta paitsi niitä, joissa on valheellisia henkiä itsessään.” 
 
Onko informaatio uskonnollisessa mielessä arvokasta vai harhauttavaa, voi joskus olla vaikeata heti ymmärtää. Apostoli Paavali kiinnitti tähän erityistä huomiota ja kehotti kysymään suoraan Jumalalta: ”Jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.” (Fil. 3:15) 
 
Helena Blavatsky kirjoitti yli sata vuotta sitten kirjassaan ”hunnuton Isis, Tiede osa 2”: ”Epäpuhdas meedio vetää epäpuhtaaseen sisäiseen itseensä vahingollisia, turmeltuneita ja onnettomuutta tuottavia voimia yhtä varmasti kuin puhdas vetää pelkästään hyviä ja puhtaita.” 
 
Leikinomaisia henkiyhteyksiä ja vastaavia meediotapahtumia on joskus verrattu tilanteeseen, missä ihminen menisi katukäytävälle alastomana makaamaan lappu rinnassa: "Onko kukaan kiinnostunut?". Tämä kuvaa asian arveluttavaa puolta, nimittäin manata henkiolemuksia tai ajatusluomuksia, jotka ovat hallitsemattomia ja joista mahdollisesti voi olla vaikea päästä eroon. 
 
Kun nuoret harrastavat saatananpalvontaa, niin sitä voisi verrata symbolisesti tapahtumaan, missä saadaan hiv-infektio, etsitään jotakin ja saadaan aivan muuta. Uskonnolliselta näkökulmalta katsottuna on olemassa rakentavia ja tuhoavia voimia. Tuhoavilla voimilla ei ole kykyä johdottaa ihmistä löytämään rakkautta ja iloa, sen sijaan löytyy pelkoa, vihaa ja ahdistusta muillekin jaettavaksi. 
 
Pekka Ervast kirjassaan ”Ajatuksen ja Käden Parantava Voima” viittaa henkisen kouluttajan mrs. Eddyn opetuksiin (jo sata vuotta sitten): ”Ei ole olemassa kuolemaa. Olemassa on vain yksi ainoa, iankaikkinen elämä, Jumala, henki. Henki on kaikki, ja kaikki, mitä on, on henkeä. Me ihmiset olemme langenneet kuolevaisen mielemme pauloihin. Luulemme, että mortal mind, kuolevainen järki, meissä on todellista. Se on kietonut meidät pauloihinsa. Se mortal mind uskoo pahaan, aineeseen, kuolemaan, sairauteen, kärsimykseen ja syntiin, mutta se on itse harhaa, ja sen tähden kaikki, mihin se uskoo, on harhaa. Totuus on siinä, että ihminen on yhtä hengen kanssa, yhtä Jumalan kanssa, että ihminen on ikuisesti elävä, kuolematon, ikuisesti hyvä, terve, synnitön. Ihmisen pitää vapautua kuolevan järjen vankeudesta, nousta omaan ihmisyyteen.” 
 
Henkisissä kirjoissa aika ajoin tuodaan esiin näkemys maallisesta elämästä, henkimaailmasta katsottuna, jonkinlaisena harhana, illuusiotapahtumana, jossa kuitenkin kaikki aikanaan päättyy hyvin. Tätä ajatusta ei voi ymmärtää, jollei hyväksy jälleensyntymismahdollisuutta ja ajan suhteellisuutta. Jokin tapahtuma pitemmän ajan kuluttua tarkasteltuna näyttää erilaiselta. 
 
Neale Walsch on kanavoinut maailmanmaineeseen yltäneet kirjansa ”Keskusteluja Jumalan kanssa I-III” siten, että teki kysymyksen, johon käsi itsenäisesti vastasi poikkeuksellisella varmuudella ja ymmärryksellä. Tämä tapahtui näin kommunikaation alussa, myöhemmin korostui telepaattinen yhteys. Share International- järjestön perustaja Benjamin Creme on kertomansa mukaan ollut suorassa telepatiayhteydessä Maitreyaan, maailmanopettajaan. Näiden tiedonantojen perusteella on tehnyt useita kirjoja, mm. “Maitreya’s Mission Vol I-III”. Pat Rodegast ja Judith Stanton ovat tehneet kirjan “Emmanuelin Kirja” (Era Nova, 1993) siten, että Pat Rodegast näki henkiolennon, jonka kanssa keskusteli ja tämän välittämästä informaatiosta tehtiin tämä kirja. 
 
Mitä korkeampi kanavointi on kysymyksessä, niin sitä totuudellisempi se on ja vastaavasti sitä vähemmän on kanavoijasta johtuvia virheitä. Esimerkiksi omana arvionaan Benjamin Creme on esittänyt (kirjassaan), että Urantia kirja olisi suurimmaksi osaksi astraalitasolta ja Helena Blavatskyn, Alice Baileyn sekä Helena Rörichin kirjat olisivat uskonnollisena informaatiolähteenä henkisesti korkealta tasolta, henkisiltä mestareilta. 
 
Mielenkiintoinen yksityiskohta on avataara Meeran kirja ”Bringing Down The Light”, missä hän on yksityiskohtaisin piirustuksin kuvannut kuolemanjälkeiset tapahtumat omien havaintojensa perusteella. Neale Walsch kanavoi kirjassaan, että on olemassa henkinen todellisuus ja tämän lisäksi ihmisellä on oma erillinen ajatus- mielikuvatodellisuutensa, esimerkiksi kiirastulen kuoleman jälkeen ihminen voisi kokea subjektiivisesti rajallisen ajan hyvinkin todentuntuisena. Myös ns. ”Tiibetiläisten kuolleiden kirjassa” (WSOY, 2003) korostetaan, että kuoleman jälkeen ihminen kohtaisi nimenomaisesti omat ajatuksensa ja mielikuvansa ympärillään. Itse kunkin olisi hyvä joskus tehdä ajatusleikki, jossa kohtaisi omat ajatuksensa. 
 
Pekka Ervast kirjassaan ”Jeesus Kristus Maailman Vapahtaja” korostaa, kun ihminen vilpittömästi parhaansa kykynsä mukaan yrittää noudattaa mestarinsa eettistä ohjelmaa: ”On kuin hän olisi kulkenut Pyhän Hengen aurassa; hän on silloin täyttynyt Pyhällä Hengellä. Ja se Pyhä Henki opettaa hänelle silloin kaikki; ensin tuo hänen mieleensä monet asiat, että hän ymmärtää niitä, ja sitten opettaa häntä näkemään, tietämään yhä uusia asioita.” 
 
Kirjassaan ”Aino Kassinen kertoo” (Otava, 1972) Kassinen kuvaa henkisiä kykyjään. Hän kuvasi itseään välikätenä, joka teki sen tehtävän, mihin kehotettiin. Selvänäköisyyttä piti korkeampana tajunnantilana. Tällöin Kassinen näki välittömästi kysymyksen jälkeen selkeän näyn tai kuvan. Joskus kysymyksessä saattoi olla symboli tai myös intuitiivinen oivallus, että asia on näin tai noin. Joskus oli kuullut sanat aivan kuin puhuttuna. 
 
Maailmakuulu ”nukkuva profeetta” Edgar Cayce (samanniminen kirja Jess Stearn, Kustantaja Informedia, 1976) muuttui hypnoositilassa selvänäkijäksi ja kanavoijaksi. Tässä tilassa pystyi välittämään tiedonantoja ihmisille etäisyyksistä riippumatta sekä tekemään tulevaisuutta koskevia ennustuksia. 
 
Eräs henkinen kouluttaja Englannissa korosti, että ”henkiset lahjat ovat paljon tärkeämmät kuin psyykkiset (mediumistiset). Ei ole mitään minkä psyykkinen henkilö voi tehdä, jota henkisiä kykyjä omaava henkilö ei voisi aikaansaada. Henkisiä kykyjä omaavalla on kaikki tämä sisimmissään, hänen ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa sille ilmaisu, on yhdentekevää jos he näkevät tai jos he kuulevat, hän vain puhumalla ilmaisee asian, koska se tulee hänen omasta henkisestä itsestään. On huomattava ero siinä, kumpaa puolta näistä (psyykkinen vai henkinen) ihminen elämässään kehittää”. Henkisen puolen kehittämisessä kiinnitetään erityisesti huomiota moraaliseen puoleen, rakkauteen, myötätuntoon, epäitsekkääseen auttamistyöhön. 
 
Neale Walsch kanavoi kirjassaan ”Ystävyys Jumalan kanssa” (WSOY, 2003), että ihminen voi tulla Luojan luokse sielun syvyyksissä, kehotti puhumaan sydämellään ja liittymään seuraan mielessään. ”Olen kanssasi samalla hetkellä, kun kutsut minua. Se johtuu siitä, että olen aina läsnä, ja jo pelkkä päätöksesi lausua nimeni lisää tietoisuuttasi minusta.” Sisimmissään ihminen aina tietää onko jokin asia totta vai ei. 
 
UT:n Kor. kirjeissä löytyy kehotus: ”Teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta” ja ”Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa. Profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi. Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama.” Tässä selvästi korostuu, kuinka henkisiä kykyjä pitäisi käyttää toisten hyväksi. Ihmisillä on erilaisia kykyjä ja on aivan luonnollista, että itse kukin kehittää omia taitojaan terveen tunne-elämän, terveen ajattelun sekä erottelukyvyn puitteissa, unohtamatta niin sanottua ”maalaisjärkeä”. Ilmeisesti tärkeintä kykyjen kehittelyssä on vilpitön vaikutin, ajatuksella missä on Kristus, hyvyys ja auttaminen ”pahuus” ei voi olla mukana. Tässä mielessä kanavointi ei voisi olla ristiriidassa Vuorisaarnan opetuksien kanssa. Korkeampaa henkisyyttä ei voi käyttää kuin muiden hyväksi. 
 
Kanavoijana saisi toimia hyvä ja puhdassydäminen ihminen. Ihmisen mieli on kuin suodatin, minkä läpi informaatio tulee, mitä likaisempi se on, niin sitä enemmän informaatio vääristyy. 
 
Henkisissä kirjoissa astraalinäköä verrataan joskus heijastumiseen vedenpinnasta. Vesi on tunne-elämän symboli. Virheitä sisältävät, persoonallisuutta korostavat viestit yleensä tulevat astraalimaailmasta. Henkisen kirjojen mukaan korkeammassa näkökyvyssä nähdään asiat aivan kuin toisen silmillä, sisältä käsin. Huomaa käsite Osiriksen silmä, nähdä asiat totuuden silmin, jumaluudesta käsin. 
 
Benjamin Creme (artikkeli kokonaisuudessaan kirjassa Markku Jyväkorpi ”Lääkärin havaintoja rajatiedosta”) kiinnitti huomioita kuinka jotkut mediumistiset henkilöt kanavoivat astraalisia ajatusmuotoja. Ihmiset esimerkiksi ajattelevat jotakin mestaria ja tähän liittyviä ominaisuuksia, niin mediumistisesti herkkä ihminen voi kanavoida näitä ajatuksia aivan kuin jostakin olennosta. 
 
Markku Jyväkorven kirjassa ”Lääkärin havaintoja rajatiedosta” on pitkään henkisenä kouluttajana toimineen Jukka Hirvonsalon kirjoitus kanavoinnista. Vastaus seuraavassa on kysymykseen, onko tieto peräisin astraalimaailmasta vai korkeammalta henkiseltä tasolta, buddhiselta: ”Jokaiseen ihmiseen on asennettu samanlainen mittari tai järjestelmä. Se on Uuden Liiton tapahtuma ihmisessä. Kristuksen uudet käskyt, joiden kooste voisi olla näin: kun te rakastatte toisianne, teette niin kuin minä teen, niin rauha, ymmärrystä ylempi, on oleva osanne. Tietoinen tahto hyvään, rauha sydänchakrassa, ilo luomisvoimana, rakkauden ajatukset ja rakkauden tunteet ovat merkkinä, että tieto on buddhiselta tasolta. Arviointi on erottamiskykyä, joka on suuri jumalainen kyky ja ominaisuus. Jos arvostelemme olematta Kristustietoisia, toimimme alemmalta tasolla. Meillä on oikeus vaatia enkeleitä ilmoittamaan meille taso, rauha on merkkinä korkeasta tasosta. Ihminen toimii yleisesti alemmilla tasoilla ja myöskin puhe ja kirjoitus tulee herkästi alemmilta tasoilta. Kuitenkin alemmassa on aina ylempi. Kun tahtoo elää Jumalan tietoisuudessa ja tietoisesti tahtoo, että hänen tahtonsa on myös minunkin tahtoni, pystymme erottelukykyyn, jonka avulla elämme totuuden tietoisuudessa. Buddhisen tason tieto tuottaa meissä aina rauhan tekoja ja ajatuksia. Siihen kuuluu myös eheytyminen, tulla yhdeksi. Buddhisen tason tieto lisää meissä jumalaista tahtoa luoda rakkautta, antaa anteeksi, tehdä konkreettisia rakkaustekoja erityisesti itsellemme ja näin vapautua pimeyden luomisesta, harhasta, maailmanriippuvuudesta, joka meillä aina on alemmilla tasoilla.” 
 
Hyvän käsityksen kanavoinnin totuudellisuudesta voisi saada vertailemalla sitä, esimerkiksi Pekka Ervastin, Rudolf Steinerin, Helena Blavatskyn, Helena Rörichin, Alice A. Baileyn tai avataara Amman, Vuorisaarnan kirjoituksiin. 
 
Deepak Chopra kirjassaan ”Seitsemän Onnellisen Elämän Ohjetta” (Kustannus Oy Taivaankaari, 1999) korosti, että ihminen on paikallinen tietoisuuskimppu tietoisessa universumissa. Energia ja informaatio olisivat yhtä elävää kuin ajatus. Mikrokosmos ja makrokosmos tarkoittaisi rinnastusta ihmiskehon ja maailmankaikkeuden kehon sekä inhimillisen mielen ja kosmisen mielen välillä. Ihmiselämän tarkoitus olisi aina onnellisuuden luominen, mitä antaa, niin sitä saa. Jokainen teko synnyttää energiaa, joka palaa luoksemme kaltaisenaan. Jos haluaa iloa, niin sitä pitää antaa toisille. Jos haluaa jotakin, niin sitä pitää antaa toisille. Deepak Chopra opetuksissaan korostaa, kun tapaat jonkin ihmisen, niin hänelle pitäisi antaa jotakin, esimerkiksi kukka, kohteliaisuus tai rukous. 
 
Neale Walsch kirjassaan ”Ystävyys Jumalan kanssa” korostaa, että jokainen elämän tilanne ja siihen liittyvä ihminenkin pitäisi nähdä lahjana, enkelinä ja ihmeenä. 
 
Eva Bell Werberin kirjassa ”Mestarin hiljainen ääni” (Kustannus Oy Rajatieto, 1996) on saavutettu läheinen yhteys sisäiseen ohjaukseen. Kirjassa painotetaan hiljentymisen tärkeyttä, symbolisesti viitataan meren pohjalla täysin liikkumattomaan hiljaisuuteen. Esimerkkejä kanavoiduista ajatuksista: ”Minä voin puhua myös muina aikoina ja muissa paikoissa, jos vain virität korvasi Minun ääneni musiikille.” ”Ystäväni, sielusi todella puhuu sinulle. Minä johdatan sinut moniin uusiin kokemuksiin, ja oppaanasi on vain tämä Sisäinen Ääneni.” ”Ja kun elämäsi heijastaa Minun toiveitani, kaikki muu menettää merkityksensä ja haihtuu kuin usva auringossa.” ”Joka päivä, jonka elät välinpitämättömänä Henkeni hellästä läsnäolosta, Minut naulitaan aineellisten asioiden ristille.” ”Joskus et kuule Ääntäni, sillä se on hiljainen ja hellä ja maailman melu ja hälinä häiritsevät sen kuulemista. Mutta vähitellen opit paremmin kuulemaan ja tuntemaan tuon hellän Pyhän Läsnäolon omassa sielussasi.” ”Ollessasi sopusoinnussa kanssani, rakkaudesta tulee tärkein tekijä elämässäsi ja näin ollen myös kauneudesta. Silloin näet elämäsi henkisesti, aineellisesti ja joka suhteessa kauniina, sillä kaikki on osa Jumalaista Elämää.” 
 
Vapaan tahdon mukaisesti ihminen voi samastua tai täyttää mielensä jollakin elämän moninaisuudesta, uskonnollisessa mielessä ihmisellä on aina valittavissa myös korkein henkisyys, Luojan läsnäolo. Kirjassaan ”Keskusteluja Jumalan kanssa” Neale Walsch kanavoi, että pelkkä halu yhdistyä uudestaan Jumalaan saa sen aikaan. 
 
Neale Walsch kanavoi kirjassa ”Ystävyys Jumalan kanssa” (WSOY, 2003): ”Minä olen aina läsnä elämässäsi kaikin tavoin. Mutta sinä tiedostat läsnäoloni selvemmin, kun teet näitä asioita, kun hymyilet tai rakastat tai laulat tai kirjoitat sydämesi halusta. Se on korkein versio siitä, kuka minä olen, ja kun ilmennät näitä ominaisuuksia, ilmennät minua. Tarkoitan sitä sananmukaisesti. Sinä ilmennät minua. Toisin sanoen sysäät minut esiin”. Samassa kirjassa korostetaan myös päinvastaista puolta, henkisyyden hylkäämistä, kun ihminen ei vastaa vieraan hymyyn, ei välitä aavistuksestaan tai ei piittaa mitään mieleensä tulleesta suuresta visiosta tai ei huomaa ympärillään olevaa luonnonkauneutta tai pitää pelkästään sattumina elämän ihmeellisiä yhteensattumia jne. 
 
Tietyllä tavalla voidaan ajatella, että rakkaus on tila, johon virittäydytään tai kutsutaan esiin. Toinen ihminen, olento, tapahtuma, taideteos, laulu tai musiikki kutsuu ihmisessä itsessään olevan esiin, esimerkiksi ”sinun läsnä ollessasi tunnen syvää rakkautta”. On aivan kuin sielut kohtaisivat toisensa. Tämä on tapahtuma, jolloin maallinen mieli, sanat ja ajatukset ovat vain haitaksi (esim. ”tunnen rakkautta, todista se”). 
 
Maallinen mieli valinnoillaan avaa tai sulkee ”sydämen”. Ihmiselle olisi suureksi eduksi, jos pystyisi olemaan kaiken aikaa tietoinen myös ajatuksistaan. Muutoin voi helposti joutua mielen hedelmättömään vanhojen ajatusten ajatuskehään, ”ajatustietokoneeseen” ja monet elämän tarjoamat tärkeät mahdollisuudet, valintatilanteet voivat jäädä huomaamatta ja käyttämättä. 
 
Helena Rörich kirjassaan ”AUM” korostaa, että joka tunti ihminen joka lähestyy tai etääntyy henkisestä todellisuudesta. 
 
Ihmisessä voi olla myös suggestionkaltaisia ajatuksia, maallisen minän pimeyttä, ”sumuverhoa”, mihin ei välttämättä liity mitään korkeampaa johdatusta. Tässä suhteessa erityisesti pelkoon liittyvät ajatussuggestiot ovat ihmiselle usein haitallisia. Jos on syyttäviä, rankaisuja vaativia, syyllisyyttä korostavia ajatuksia, niin nämä usein liittyvät ankaraan, vaativaan kotikasvatukseen ja kouluun. Ihmisen korkeampi minä kertoo, mitä rakkaus tekisi kussakin tilanteessa, tähän liittyy läheisesti ilo ja onnellisuus. Korkeampaan minään ei liity koskaan mitään itseään rankaisuna vaurioittavaa, itsensä tuhoamista. 
 
 

Kuva käytetty Creative Commons:lta John Mallon Iphoneography  © 2014 Kaikki oikeudet pidätetään.

Luo ilmainen nettisivustoWebnode