Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys Pe Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys 

 Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella 28. 3. 1910 
 
 
 
 Ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi.  Meillä 
jokaisella on jonkinlainen käsitys täydellisestä ihmisestä, 
ihmisestä, joka on täydellisesti hyvä, joka on täydellisesti 
rehellinen, joka rakastaa kaikkia ja joka aivan kuin koko 
persoonallisuudellaan ilmentää totuutta, joka kaikkia armahtaa, 
joka kaikkia osaa auttaa, jonka viisaus on niin rajaton, että hän 
voi nostaa koko ihmiskuntaa.  Tällainen käsitys meillä on 
täydellisestä ihmisestä, sillä kristinuskossa me olemme nähneet 
täydellisen ihmisen, Jeesus Kristuksen.  Kuitenkin tavallisesti 
täällä kristikunnassa sanotaan: Jeesus Kristus oli ainoa 
laatuaan; muut ihmiset ovat ehdottomasti syntisiä, muut 
ihmiset voivat tulla otollisiksi Jumalan silmissä ainoastaan sillä 
tavalla, että he omaksuvat Jeesus Kristuksen. 
 Teosofinen maailmankatsomus tuo meille tässä 
suhteessa uuden näkökohdan.  Se sanoo aivan jyrkästi: jokaisen 
ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi.  Mutta se ei merkitse, 
että se olisi vapaaehtoinen asia, jonka voimme jättää tekemättä, 
jos tahdomme, vaan se merkitsee, että luonto, itse elämä, 
Jumala on määrännyt, että ihmisen pitää tulla täydelliseksi.  Ja 
se merkitsee, että maailma on niin rakennettu, että jokainen 
ihminen voi tulla täydelliseksi.  Sentähden, niinkuin me 
teosofisen maailmankatsomuksen valossa ymmärrämme, 
jokainen ihminen syntyy tänne maan päälle monta kertaa.  
Jokainen meistä on ollut täällä ennen, sillä kuinka muutoin 
olisi selitettävissä meidän erilaisuutemme.  Kuinka olisi 
selitettävissä, että meillä on niin erilaiset kyvyt, erilaiset 
ominaisuudet, useinpa erilaiset harrastukset?  Kuinka se olisi 
selitettävissä, jos on jotakin oikeutta, jotakin järjestystä
 
 olemassa?  Sillä mehän huomaamme järjestystä ja järkevyyttä 
kaikkialla luonnossa.  Kuinka tämä olisi selitettävissä, jos 
ihminen olisi vain umpimähkään tänne heitetty, jos ihminen 
olisi yhtäkkiä tänne luotu?  Emme voisi ymmärtää ollenkaan 
elämän rikkautta ja ihmissielujen erilaisuutta, ellemme 
otaksuisi, että ihminen on sielu, joka vähitellen on kehittynyt.  
Ihminen on sielu, joka on kehittynyt eläinkunnasta ja on 
nousemassa vähitellen askel askelelta, porras portaalta, ylös 
enkelikuntaan.  Ihminen on aivan kuin pyhiinvaeltaja johonkin 
sellaiseen maahan, joka joskus tulevaisuudessa on meille 
aukeava.  Me kaikki kuljemme täydellisyyttä kohti aivan kuin 
luonnon pakosta, luonnon tahdosta.  Me olemme elämän 
koulussa, ja se opettaa meille, että meidän täytyy luopua 
pahasta ja itsekkyydestä.  Ja kun luonto suo meille tilaisuuden 
tulla tänne yhä uudestaan, niin me ymmärrämme, että mikään 
työ ei mene hukkaan, vaan mitä me tänään koetamme ja 
yritämme, se on meillä tallella huomenna.  Kun me tulemme 
tänne yhä uudestaan, niin meillä on tallella ja 
käytettävissämme juuri se, mitä me olemme itsellemme 
hankkineet täällä ennen.   Sentähden, kun nyt hiukankin 
koetamme pyrkiä, sillä emme äkkiä tule täydellisiksi, 
pyhimyksiksi, jumaliksi, kun me rehellisesti ja vapaasti 
koetamme pyrkiä pois itsekkyydestä ja koetamme kehittää 
itsessämme epäitsekkyyttä, rakkautta, nöyryyttä, silloin me 
aivan kuin kylvämme jotakin,  ja sen kylvön me tulemme 
niittämään, kun tulemme uudestaan tänne.  Silloin meillä tulee 
olemaan kykyinä ne, mitä me nyt olemme tavoitelleet. 
 Tämä on ensimmäinen tärkeä teosofinen oppi, niin uusi 
länsimaille, että me emme voi pettää luontoa, elämää, Jumalaa. 
 Elämä on sanonut ihmiselle; tule täydelliseksi.  Ja ihmisen 
täytyy tulla täydelliseksi joko niin suurten kärsimysten kautta, 
että hän lopulta ymmärtää, tai sitten vapaaehtoisesti 
rakkaudesta elämän totuuteen. 
 Toinen merkillinen oppi, jonka teosofia on tuonut länsimaille ja 
 
Toinen merkillinen oppi, jonka teosofia on tuonut länsimaille ja joka heittää uutta valoa meidän elämäämme ja 
kokemuksiimme, on oppi siitä, että me ihmiset emme koskaan 
voi kärsiä väärin, vaan ainoastaan tehdä väärin.  Me voimme 
tehdä väärin toiselle, me voimme sortaa toisia, me voimme olla 
pahoja toisille, mutta me emme koskaan kärsi väärin, 
aiheettomasti.  Jos minua sorretaan, jos minua petetään, niin 
minä en kärsi syyttömästi; minä ainoastaan niitän jotakin, jota 
olen ennen kylvänyt.  Mutta jos minä petän, jos minä teen 
vääryyttä, jos minä olen syntinen, silloin minä teen väärin.  
Ihminen voi tehdä väärin, mutta ei kärsiä väärin.  Tämä on se 
oppi, jota itämailla kutsutaan karmaksi, joka sisältää, että 
kaikki luonnossa on syysuhteista, lakisiteistä, että jokaisella 
syyllä on seurauksensa, että jokainen seuraus, jokainen asia on 
seuraus jostakin syystä.  Tämähän on tieteellinen tosiasia 
ulkonaisessa luonnossa.  Jokainen tieteellisesti sivistynyt 
ihminen tietää, ettei luonnossa voi olla mitään sattumaa.  Jos 
me tunnemme luonnonlait ja annamme niiden vaikuttaa 
yhdessä, niin me voimme laskea tuloksen.  Jos on esimerkiksi 
kaksi kemiallista ainetta, ja me sekotamme ne yhteen samoissa 
suhteissa, niin me tiedämme, että aina tulee samanlainen tulos. 
 Luonto ei petä.  Ja tämä lakisiteisyyden, tämä oikeuden, 
järjestyksen ja järjen laki, ei vallitse ainoastaan näkyvässä 
luonnossa, vaan kaikkialla kautta maailman kaikkeuden, niin 
ihmiselämässä kuin kaikissa näkymättömissä maailmoissa.  
Ihmiselämässä se tulee näkyviin siinä, että me voimme erehtyä, 
että me voimme tehdä väärin, mutta että me emme voi kärsiä 
väärin, sillä se mikä meitä kohtaa, on juuri seurausta omista 
teoistamme.  Kun me synnymme tässä elämässä vaikeisiin 
olosuhteisiin, niin me niitämme sitä, mitä me olemme 
kylväneet.  Onko tämä siis käsitettävä siten, että aina pitäisi 
maailmassa olla esimerkiksi köyhyyttä ja rikkautta rinnatusten? 
 Pitäisikö maailmassa aina olla onnettomuuksia, että ihminen 
voisi niittää, mitä hän on kylvänyt?  Ei suinkaan!  Vaan meidän 
pitää lakata tekemästä väärin, meidän pitää lakata sortamasta,
 
 meidän pitää lakata olemasta itsekkäitä.  Silloin häviävät nämä 
kärsimykset.  Niin kauan kuin me teemme väärin, niin kauan 
me kärsimme.  Jos me nyt synnymme tällä kertaa sellaisiin 
oloihin, että me kärsimme näennäisesti vääryyttä, niin se 
johtuu vain siitä, että me ennen olemme tehneet väärin.  Jos ne, 
jotka nyt ovat syntyneet toisenlaisiin olosuhteisiin, sortavat 
toisia ja tekevät vääryyttä, niin he valmistavat itselleen 
tulevaisuuden, jossa he saavat kärsiä siitä.  Siitä ei pääse 
mihinkään.  Se on todella aivan kuin luonnollinen kiertokulku, 
josta ei päästä muulla tavalla kuin siten, että lakataan 
tekemästä väärin.  Tämä on oppi karmasta. 
 Sitten on kolmas tärkeä ja merkillinen teosofinen oppi, 
joka niinikään on aivan kuin uusi täällä länsimailla, niin että 
ihmiset hämmästyvät, kun saavat siitä kuulla.  Se on oppi siitä, 
että ihminen voi kehittyä täydelliseksi.  Se ei ole ainostaan 
teoreettinen mahdollisuus, vaan se on jo toteutunut.  On 
nimittäin jo olemassa ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet 
täydellisyyden.  Kaikissa suurissa uskonnoissa kunnioitetaan, 
jumaloidaan jotakin henkilöä, buddhalaisuudessa Buddhaa, 
hinduismissä Krishnaa, kristinuskossa Jeesus Kristusta jne.  
Kun me tiedämme tämän, niin me jo näemme silloin siitä, että 
on ollut sellaisia merkillisiä, täydellisiä ihmisiä, joita muiden 
täytyy kunnioittaa ja palvella.  Nämä ihmiset ovat sellaisia 
merkillisiä olentoja, jotka eivät kuole.  Sellaiset ihmiset, jotka 
ovat saavuttaneet täydellisyyden, jotka ovat tulleet mestareiksi 
kehityksessään, ovat myös murtaneet kuoleman vallan, tulleet 
kuolemattomiksi.  Tavalliset ihmiset kuolevat, ja kun he 
syntyvät uudestaan, niin se on aivan kuin toinen olento, joka ei 
muista edellistä elämäänsä.  Vasta sitten, kun ihminen on 
saavuttanut tietyn kohdan kehityksessä, hän voi ruveta 
muistamaan, että hän on ennen elänyt maan päällä.  Mutta kun 
ihminen on tullut mestariksi, niin hän on voittanut sillä tavalla 
kuoleman vallan, että hän pysyvästi on yksi ja sama olento.  
Kun hän vapaaehtoisesti syntyy uudestaan, niin hän on yhä
 
sama olento.  Hän voi syntyä kuinka monta kertaa tahansa, ja 
vaikka hän eläisi kuinka kauan tahansa, niin hän on aina sama 
olento.  Sellaisia ihmisiä ovat suurten uskontojen perustajat, 
sellaisia ihmisiä ovat mestarit.  He elävät tänä päivänä.  
Uskontojen suuret opettajat, suuret perustajat ovat ikuisia 
olentoja.  Tänä päivänä elää Jeesus Kristus, ei siten, kuin 
kristikunnassa otaksutaan, näkymättömässä maailmassa, 
näkymättömänä henkenä, jonka läsnäolon, avun ja armon 
ihminen voi tuntea, vaan todellisena ihmisenä.  Ja samoin 
monet muut.  Nämä mestarit muodostavat niin sanotun 
Salaisen Valkoisen Veljeskunnan.  He ottavat vastaan ihmisiä 
siihen Veljeskuntaan, kun nämä voivat tulla jonkun mestarin 
vihityiksi opetuslapsiksi, kun heihin voi luottaa niin, että heidät 
voidaan ottaa siihen Salaiseen Veljeskuntaan.  Siellä ihminen 
sitten vähitellen kehittyy itse mestariksi. 
 Tämä suuri, merkillinen oppi sisältää sekä sen, että 
jokainen meistä on kerran tuleva täydelliseksi, vapahtajaksi, 
että myös sen, että kaikki vapahtajat, jotka maan päällä ovat 
esiintyneet, kaikki suuret opettajat, kaikki suuret mestarit, 
elävät tänä päivänä ja että heidät voi tavata, ja oppia 
tuntemaan. 
 Nämä kolme teosofian merkillistä oppia ovat omiansa 
erityisesti vaikuttamaan aikamme ihmisiin, sentähden että ne 
opit ovat olleet unohduksissa, ovat olleet kauan poissa meidän 

tajunnastamme.kka Ervastin looshipuhe Tampereella 28. 3. 1910

Kuva käytetty Creative Commons:lta John Mallon Iphoneography  © 2014 Kaikki oikeudet pidätetään.

Luo ilmainen nettisivustoWebnode