Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys Pe Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys
Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella 28. 3. 1910
Ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi. Meillä
jokaisella on jonkinlainen käsitys täydellisestä ihmisestä,
ihmisestä, joka on täydellisesti hyvä, joka on täydellisesti
rehellinen, joka rakastaa kaikkia ja joka aivan kuin koko
persoonallisuudellaan ilmentää totuutta, joka kaikkia armahtaa,
joka kaikkia osaa auttaa, jonka viisaus on niin rajaton, että hän
voi nostaa koko ihmiskuntaa. Tällainen käsitys meillä on
täydellisestä ihmisestä, sillä kristinuskossa me olemme nähneet
täydellisen ihmisen, Jeesus Kristuksen. Kuitenkin tavallisesti
täällä kristikunnassa sanotaan: Jeesus Kristus oli ainoa
laatuaan; muut ihmiset ovat ehdottomasti syntisiä, muut
ihmiset voivat tulla otollisiksi Jumalan silmissä ainoastaan sillä
tavalla, että he omaksuvat Jeesus Kristuksen.
Teosofinen maailmankatsomus tuo meille tässä
suhteessa uuden näkökohdan. Se sanoo aivan jyrkästi: jokaisen
ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi. Mutta se ei merkitse,
että se olisi vapaaehtoinen asia, jonka voimme jättää tekemättä,
jos tahdomme, vaan se merkitsee, että luonto, itse elämä,
Jumala on määrännyt, että ihmisen pitää tulla täydelliseksi. Ja
se merkitsee, että maailma on niin rakennettu, että jokainen
ihminen voi tulla täydelliseksi. Sentähden, niinkuin me
teosofisen maailmankatsomuksen valossa ymmärrämme,
jokainen ihminen syntyy tänne maan päälle monta kertaa.
Jokainen meistä on ollut täällä ennen, sillä kuinka muutoin
olisi selitettävissä meidän erilaisuutemme. Kuinka olisi
selitettävissä, että meillä on niin erilaiset kyvyt, erilaiset
ominaisuudet, useinpa erilaiset harrastukset? Kuinka se olisi
selitettävissä, jos on jotakin oikeutta, jotakin järjestystä
olemassa? Sillä mehän huomaamme järjestystä ja järkevyyttä
kaikkialla luonnossa. Kuinka tämä olisi selitettävissä, jos
ihminen olisi vain umpimähkään tänne heitetty, jos ihminen
olisi yhtäkkiä tänne luotu? Emme voisi ymmärtää ollenkaan
elämän rikkautta ja ihmissielujen erilaisuutta, ellemme
otaksuisi, että ihminen on sielu, joka vähitellen on kehittynyt.
Ihminen on sielu, joka on kehittynyt eläinkunnasta ja on
nousemassa vähitellen askel askelelta, porras portaalta, ylös
enkelikuntaan. Ihminen on aivan kuin pyhiinvaeltaja johonkin
sellaiseen maahan, joka joskus tulevaisuudessa on meille
aukeava. Me kaikki kuljemme täydellisyyttä kohti aivan kuin
luonnon pakosta, luonnon tahdosta. Me olemme elämän
koulussa, ja se opettaa meille, että meidän täytyy luopua
pahasta ja itsekkyydestä. Ja kun luonto suo meille tilaisuuden
tulla tänne yhä uudestaan, niin me ymmärrämme, että mikään
työ ei mene hukkaan, vaan mitä me tänään koetamme ja
yritämme, se on meillä tallella huomenna. Kun me tulemme
tänne yhä uudestaan, niin meillä on tallella ja
käytettävissämme juuri se, mitä me olemme itsellemme
hankkineet täällä ennen. Sentähden, kun nyt hiukankin
koetamme pyrkiä, sillä emme äkkiä tule täydellisiksi,
pyhimyksiksi, jumaliksi, kun me rehellisesti ja vapaasti
koetamme pyrkiä pois itsekkyydestä ja koetamme kehittää
itsessämme epäitsekkyyttä, rakkautta, nöyryyttä, silloin me
aivan kuin kylvämme jotakin, ja sen kylvön me tulemme
niittämään, kun tulemme uudestaan tänne. Silloin meillä tulee
olemaan kykyinä ne, mitä me nyt olemme tavoitelleet.
Tämä on ensimmäinen tärkeä teosofinen oppi, niin uusi
länsimaille, että me emme voi pettää luontoa, elämää, Jumalaa.
Elämä on sanonut ihmiselle; tule täydelliseksi. Ja ihmisen
täytyy tulla täydelliseksi joko niin suurten kärsimysten kautta,
että hän lopulta ymmärtää, tai sitten vapaaehtoisesti
rakkaudesta elämän totuuteen.
Toinen merkillinen oppi, jonka teosofia on tuonut länsimaille ja
Toinen merkillinen oppi, jonka teosofia on tuonut länsimaille ja joka heittää uutta valoa meidän elämäämme ja
kokemuksiimme, on oppi siitä, että me ihmiset emme koskaan
voi kärsiä väärin, vaan ainoastaan tehdä väärin. Me voimme
tehdä väärin toiselle, me voimme sortaa toisia, me voimme olla
pahoja toisille, mutta me emme koskaan kärsi väärin,
aiheettomasti. Jos minua sorretaan, jos minua petetään, niin
minä en kärsi syyttömästi; minä ainoastaan niitän jotakin, jota
olen ennen kylvänyt. Mutta jos minä petän, jos minä teen
vääryyttä, jos minä olen syntinen, silloin minä teen väärin.
Ihminen voi tehdä väärin, mutta ei kärsiä väärin. Tämä on se
oppi, jota itämailla kutsutaan karmaksi, joka sisältää, että
kaikki luonnossa on syysuhteista, lakisiteistä, että jokaisella
syyllä on seurauksensa, että jokainen seuraus, jokainen asia on
seuraus jostakin syystä. Tämähän on tieteellinen tosiasia
ulkonaisessa luonnossa. Jokainen tieteellisesti sivistynyt
ihminen tietää, ettei luonnossa voi olla mitään sattumaa. Jos
me tunnemme luonnonlait ja annamme niiden vaikuttaa
yhdessä, niin me voimme laskea tuloksen. Jos on esimerkiksi
kaksi kemiallista ainetta, ja me sekotamme ne yhteen samoissa
suhteissa, niin me tiedämme, että aina tulee samanlainen tulos.
Luonto ei petä. Ja tämä lakisiteisyyden, tämä oikeuden,
järjestyksen ja järjen laki, ei vallitse ainoastaan näkyvässä
luonnossa, vaan kaikkialla kautta maailman kaikkeuden, niin
ihmiselämässä kuin kaikissa näkymättömissä maailmoissa.
Ihmiselämässä se tulee näkyviin siinä, että me voimme erehtyä,
että me voimme tehdä väärin, mutta että me emme voi kärsiä
väärin, sillä se mikä meitä kohtaa, on juuri seurausta omista
teoistamme. Kun me synnymme tässä elämässä vaikeisiin
olosuhteisiin, niin me niitämme sitä, mitä me olemme
kylväneet. Onko tämä siis käsitettävä siten, että aina pitäisi
maailmassa olla esimerkiksi köyhyyttä ja rikkautta rinnatusten?
Pitäisikö maailmassa aina olla onnettomuuksia, että ihminen
voisi niittää, mitä hän on kylvänyt? Ei suinkaan! Vaan meidän
pitää lakata tekemästä väärin, meidän pitää lakata sortamasta,
meidän pitää lakata olemasta itsekkäitä. Silloin häviävät nämä
kärsimykset. Niin kauan kuin me teemme väärin, niin kauan
me kärsimme. Jos me nyt synnymme tällä kertaa sellaisiin
oloihin, että me kärsimme näennäisesti vääryyttä, niin se
johtuu vain siitä, että me ennen olemme tehneet väärin. Jos ne,
jotka nyt ovat syntyneet toisenlaisiin olosuhteisiin, sortavat
toisia ja tekevät vääryyttä, niin he valmistavat itselleen
tulevaisuuden, jossa he saavat kärsiä siitä. Siitä ei pääse
mihinkään. Se on todella aivan kuin luonnollinen kiertokulku,
josta ei päästä muulla tavalla kuin siten, että lakataan
tekemästä väärin. Tämä on oppi karmasta.
Sitten on kolmas tärkeä ja merkillinen teosofinen oppi,
joka niinikään on aivan kuin uusi täällä länsimailla, niin että
ihmiset hämmästyvät, kun saavat siitä kuulla. Se on oppi siitä,
että ihminen voi kehittyä täydelliseksi. Se ei ole ainostaan
teoreettinen mahdollisuus, vaan se on jo toteutunut. On
nimittäin jo olemassa ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet
täydellisyyden. Kaikissa suurissa uskonnoissa kunnioitetaan,
jumaloidaan jotakin henkilöä, buddhalaisuudessa Buddhaa,
hinduismissä Krishnaa, kristinuskossa Jeesus Kristusta jne.
Kun me tiedämme tämän, niin me jo näemme silloin siitä, että
on ollut sellaisia merkillisiä, täydellisiä ihmisiä, joita muiden
täytyy kunnioittaa ja palvella. Nämä ihmiset ovat sellaisia
merkillisiä olentoja, jotka eivät kuole. Sellaiset ihmiset, jotka
ovat saavuttaneet täydellisyyden, jotka ovat tulleet mestareiksi
kehityksessään, ovat myös murtaneet kuoleman vallan, tulleet
kuolemattomiksi. Tavalliset ihmiset kuolevat, ja kun he
syntyvät uudestaan, niin se on aivan kuin toinen olento, joka ei
muista edellistä elämäänsä. Vasta sitten, kun ihminen on
saavuttanut tietyn kohdan kehityksessä, hän voi ruveta
muistamaan, että hän on ennen elänyt maan päällä. Mutta kun
ihminen on tullut mestariksi, niin hän on voittanut sillä tavalla
kuoleman vallan, että hän pysyvästi on yksi ja sama olento.
Kun hän vapaaehtoisesti syntyy uudestaan, niin hän on yhä
sama olento. Hän voi syntyä kuinka monta kertaa tahansa, ja
vaikka hän eläisi kuinka kauan tahansa, niin hän on aina sama
olento. Sellaisia ihmisiä ovat suurten uskontojen perustajat,
sellaisia ihmisiä ovat mestarit. He elävät tänä päivänä.
Uskontojen suuret opettajat, suuret perustajat ovat ikuisia
olentoja. Tänä päivänä elää Jeesus Kristus, ei siten, kuin
kristikunnassa otaksutaan, näkymättömässä maailmassa,
näkymättömänä henkenä, jonka läsnäolon, avun ja armon
ihminen voi tuntea, vaan todellisena ihmisenä. Ja samoin
monet muut. Nämä mestarit muodostavat niin sanotun
Salaisen Valkoisen Veljeskunnan. He ottavat vastaan ihmisiä
siihen Veljeskuntaan, kun nämä voivat tulla jonkun mestarin
vihityiksi opetuslapsiksi, kun heihin voi luottaa niin, että heidät
voidaan ottaa siihen Salaiseen Veljeskuntaan. Siellä ihminen
sitten vähitellen kehittyy itse mestariksi.
Tämä suuri, merkillinen oppi sisältää sekä sen, että
jokainen meistä on kerran tuleva täydelliseksi, vapahtajaksi,
että myös sen, että kaikki vapahtajat, jotka maan päällä ovat
esiintyneet, kaikki suuret opettajat, kaikki suuret mestarit,
elävät tänä päivänä ja että heidät voi tavata, ja oppia
tuntemaan.
Nämä kolme teosofian merkillistä oppia ovat omiansa
erityisesti vaikuttamaan aikamme ihmisiin, sentähden että ne
opit ovat olleet unohduksissa, ovat olleet kauan poissa meidän